Slow life, good life?

Tovi on taas vierähtänyt viime postauksesta. Äitiyslomalla on ollut vaan aika ihanaa. Sellainen spesiaaliside minulla on tuohon pikkumieheen. Parin viikon päästähän palaan töihin -jaiks! Oltiin myös lomalla Queenslandissa katsastamassa uusi oma talomme -jonka näin ensimmäistä kertaa- kaupathan teimme etänä, vain mieheni näki talon livenä. Häntä siis jännitti tykkäisinkö, tietenkin tykkäsin. Aivan ihana oma koti. Neljä huonetta, kaksi loungea, keittiö, kaksi kylppäriä, joista toinen ensuite sekä uima-allas. Todellinen Australian unelma kansallispuiston kupeessa. Luultavasti siis saamme niin hyviä kuin pahoja vierailijoita, siis niin kenguruita kuin käärmeitä hehe! Olisin halunnut jäädä sinne ihan heti, niin ihana tuo talo oli.

IMG_20170320_134143

Kuten postauksen otsikko toteaa yhden jutun huomasin itsestäni lomalla ollessa. Olen liian suurkaupungistunut. Minulla on kiire koko ajan. Tätä elämä Lontoossa melkein 5 vuotta teetti ja sitten Melbourne, joka ei sekään mikään rauhallinen ole. Melbournen autokuskit ovat kamalimpia maailmassa, niin agressiivisia ja säännöistä ei välitetä tippaakaan. Muutenkin on kiire ja ruuhka aina. Sellainen valaistumiskokemus tuli, kun menin yksin ruokakauppaan lomalla. Kävelin valonnopeudella hyllyltä hyllylle, kahmin kainaloihin tarvittavat, painuin kassalle ja harmistelin mielessäni, kun oli jonoa. Aloin katsella ympärille, kun muut kävelevät leppoisasti, hengailevat hyllyillä, odottelevat kassalla katsomatta kelloaan. Jestas, tälläiseksikö olen tullut ajattelin. Queenslanderit ovat tunnettuja rauhallisesta rytmistä ja rennosta elämänasenteestaan, siellä on vielä se todellinen aussihenki ”no hurry, no worries”.

IMG_20170318_175806

Sanoin miehelleni, kun pääsin kotiin, että tästä on tultava loppu ja meidän täytyy keskittyä hidastamaan elämäämme. Rakastan sitä, että tehdään paljon, mutta se on eri asia kuin kiire. Tietysti elämme niin kutsuttuja ruuhkavuosia, mutta se ei tarkoita jatkuvaa kiirettä, pikemminkin vain sitä, että tekemistä riittää. Juttelin asiasta viikonloppuna ystäväni kanssa ja hän totesi, että jo useita vuosia takaperin ennen kuin slow life liike syntyi yksi hänen pomoistaan totesi, että liian usein, kun ihmisiltä kysytään mitä kuuluu vastaukseksi tulee ”ollut aika kiirettä”.  Tämä samainen pomo oli herättänyt kysymyksen ”milloin kiireydestä tuli sosiaalisesti hyväksyttävä vastaus, kun kysytään kuulumisia!”. Niin totta eikö? Itse huomaan vastaavani tuohon kysymykseen aivan liian usein, oikeastaan aina ”huh ollut kiire”.

IMG_20170318_093710

Ehkä minulla nyt kolmen kympin rikkouduttua on alkanut sellainen oman elämän kyseenalaistaminen. Ihailen niin ihmisiä, jotka eivät hötkyile ja joilla ei ole aina tuli hännän alla. Tuskinpa koskaan tulen olemaan rauhallinen, hidas tai täysin rento, onhan luonteeni pikemminkin spontaani, temperamenttinen ja menevä, mutta voisin pienen annoksen tuota slow lifea ottaa elämääni. Ehkä tulevaisuus Queenslandissa opettaa. Ehkä alan edes kävellä hitaammin tai vain pysähtyä katselemaan ympärille kellon sijaan.

IMG_20170319_180201

Mikään ei suoraan sanottuna ollut ihanampaa kuin kävellä aamu ja iltakävelyt rannalla lomallamme Aussien kultarannikolla. Siis se tyynen valtameren tuoksu, lämmin henkäilevä tuuli, pehmeimmistä pehmein hiekka jalkojen alla ja vaan rauhoittava horisontti ja silmänkantamattomiin ulottuvat hiekkarannat ovat jotakin niin ainutlaatuisia. Siellä mieli lepää ja niin ruumiskin. Olisinpa voinut purkittaa nuo hetket.

Banaanikakkua ja haaveilua

Olipas taas pitkä blogihiljaisuus. Ei tarkoituksella. Ensinnäkin nettikauppa on nyt auki. Kovan työn jälkeen ystäväni kanssa avasimme suomalaisten lastenvaatteiden nettikaupan täällä Ausseissa www.myarktika.com. Pitkäaikainen unelma toteutui. Nyt vain seuraavaa unelmaa kohti mikä on oma collection…Haaveilla täytyy. Sellainen olen, pää pilvissä ja haaveita kohden. Välillä onnistuu ja välillä pudotetaan pilvistä kovalle betonille. Unelmointi ja projektit ovat kuitenkin se mikä tekee elämästä niin ihanaa. Mies usein kysyy eikö mun tarvii ikinä istua ja levätä..ei kai..tai siis ainahan minä olen vetänyt kuin sata lasissa. Usein vastaankin takaisin, että mitä enemmän teen sitä enemmän saan elämässä aikaiseksi ja se jollain tapaa saa elämän tuntumaan pidemmältä. Viimeisin projekti onkin ollut suunnitella pellavavaatteita sellaiseen äiti-tytär collectioniin, joka on haaveissani toteuttaa tässä tulevaisuudessa. Onneksi mulla on sellainen bisneskaveri joka on yhtä luovan hullu, hän suunnittelee printtejä minä kaavoittelen vaatteita. Ihanaa oppia uusia taitoja ja visualisoinnin lisäksi toteuttaa niitä visioita. Alla vähän esimakua miltä näyttää.

2a3co9kustgthpbqvrwqg_thumb_730

100% pellavaa..

rx8n5hverp15dn1yccoqg_thumb_72e

zfr4ebgusjcpweptpldpwa_thumb_763

Minulla on ollut hirveä määrä mielessä sellaisia blogipostausten aiheita, mutta yksinkertaisesti ei ole ollut aikaa kirjoitella niin paljon kuin rakastankin bloggausta. Se on kuin oma pieni päiväkirja, jota voi lueskella jos vanhaksi elää. Minun ”äitiaivoni” ainakin unohtavat ihan kaiken nykyään ja on mukava palailla asioihin täältä blogin kautta. On myös luonnollisesti enemmän kiirettä, kun on kaksi lasta tosin ei niin hullua kuin kuvittelin sen olevan. Itse asiassa on ihanaa mennä iltaisin nukkumaan, kun on ihan fyysisesti poikki ympäriinsä juoksemisesta. Se, että saa lapset nauramaan ja näkee heidät onnellisena on suuri kiitos kaikesta vaikka välillä uuvuttaakin. Täällä Melbournessa kun meillä ei ole lainkaan isovanhempia auttamassa.

unadjustednonraw_thumb_723

Mun pieni aussimies…ja se kuuluisa aussilasten Toshi hattu..

Tämän postauksen päätarkoituksena olikin postata aivan mahtavan banaanimyslikakun ohje, vaikka hieman muihin aiheisiin eksyin. Suosittelen kokeilemaan, aivan loistava! Se on luonnollisesti maidoton ja munaton, kuten kaikki mitä tässä taloudessa kokkaillaan!

unadjustednonraw_thumb_718

Banaanimyslikakku

1dl öljyä
3 banaania muussattuna
1dl fariinisokeria
1tl levinsoodaa
1tl kanelia
2dl vehnäjauhoja
1 dl täysjyvävehnäjauhoja
2dl muromysliä

1. Sekoita aineet keskenään yllä olevassa järjestyksessä.
2. Kaada leipävuokaan.
3. Paista 175 asteessa n. 30 minuuttia.
NAUTI!

7pdxlmqnrkwsfakugv2ewa_thumb_765

Kiirettä ja Joulua ja Yrittäjyyttä… – Busy Times and Christmas

Minulla on ollut aivan uskomaton kiire. Ei joulun takia vaan sen vuoksi, että olen perustamassa yritystä suomalaisen ystävättäreni kanssa ja se vain imaisee mukaansa. Kun tekee jotain omaa ja sellaista mistä nauttii aika vain hujahtaa ja huomaamatta kaikki aika kuluu järjestelyjä tehden!

Joulun olimme ihan oman pikkuperheemme kera tällä kertaa. Ensimmäinen joulu seitsemään vuoteen, ettemme ole matkustaneet ja ah kuinka rentouttavaa olikaan, ettei ollut lentokenttähärdelliä jouluruuhkissa! Meillä ne kentät ovat yleensä olleet Heathrow tai Melbourne ja huh kuinka hullu meno joulunaikaan onkaan.

Sain aivan ihanan joululahjan rakkaalta mieheltäni. Hän tietää kuinka haluan kehittyä valokuvaajana eli sain uuden aivan mielettömän linssin. Sellaisen, jota ammattikuvaajat  ylistävät yhtenä parhaana linssinä mahtaviin taidekuviin. Tässä postauksessa siis hieman harjoittelukuviani…

Kohta täällä bloginkin puolella jänniä uutisia bisneksestä..siihen saakka kiirettä pitää. Anoppi saapuu pian kylään ja sitten myös yksi rakas ystäväni perheineen saapuu Suomesta Melbourneen meidän iloksemme viikoksi. En malta odottaa! Vietämme uuden vuoden täällä yhdessä! Tässä alla meidän viikon verran fiiliksiä..

unadjustednonraw_thumb_4e

unadjustednonraw_thumb_51

Tässä ihanaa vegaaniruokaa…bataattipalloja salaatin päällä!

unadjustednonraw_thumb_53

unadjustednonraw_thumb_5d

unadjustednonraw_thumb_5e

I have been so busy lately, sorry about blog silence! This Christmas we spent with just our own little family which was lovely. First no travelling Christmas for 7 years! No Heathrow or Melbourne airport rush -so amazing! I got the most amazing new lense for my camera as a Christmas present from my dear hubby. Above you can see the practice shots I have made. This lense is praised by professional photographers to be one of the favourite lenses for artistic shots! I do love it already! Soon some exciting news in my blog! Now I will go to bake some cinnamon buns with my dear daughter!

Chloe Drew Laukku – Chloe Drew ”Push Bag”

Heipparallaa. Ollut hirveä kiirus viime viikkoina. Mulla on ystävättäreni kanssa yksi projekti meneillään ja siihen hukkuu suurin osa vapaa-ajasta eikä blogin päivitykselle ole jäänyt paljoakaan aikaa.

Halusin kuitenkin postata kuvan mun lempilaukustani. Olen haaveillut jo pidempään jonkin tyylikkään designer laukun ostamista. Jahkailin Chloe Drew laukun ja Valentinon Lock Bagin välillä. Jotenkin toi Chloen Drew on vaan niin ajaton ja kaunis. Laukku oli itselleni sellainen palkinto koko työvuoden rehkimisestä ja raskauden loppuunsaattamisesta. Olihan se aikamoinen suoritus painaa täyttä työviikkoa ison vatsan kanssa.

img_20161014_135637

Tämä laukku onkin ollut käytössä lähes päivittäin. Itselleni tällainen laukku, jonka voi laittaa yli olan on kaikkein käytännöllisin lasten kanssa, sillä minulla on erikseen hoitolaukku roikkumassa vaunuissa enkä sinne halua laittaa omia tavaroitani. Olihan se aika turhamaista ostaa tämä laukku, mutta harvoin sijoitan isoja summia, joten koin että näin yli kolmenkympin iässä on se sallittua! Ostin sen liikkeestä nimeltä Marais, joka on Burke Streetillä Melbournen keskustassa. Hinta oli edullisempi kuin muualla ja palvelu erinomaista. Liike itsessään on nähtävyys. Vaikkei mitään ostaisi kannattaa piipahtaa sisään!

img_20161016_114156

___

Hi! I have been terribly busy the past weeks. My friend and I have a project going on and it takes most of my free time at the moment. I wanted to however post about my new bag -Chloe Drew bag- that I kind of purchased as a ”push bag” for myself. It was my own reward for myself for the past year that was busy both at home and at work. Working full time and being pregnant whilst having a toddler too is not easy and I thought that this bag can remind me of the fact that I made it! It is a bit superficial to buy these kind of expensive designer pieces but I love them. I was trying to choose between Chloe Drew and Valentino Lock Bag and I eventually chose Chloe Drew as it is more classic and goes with anything.

img_20161014_135705

I have been wearing it pretty much every day ever since.  I bought it from the store called Marais on Burke Street in Melbourne CBD. They had a super competitive pricing and great service too!

Allergiaperheen stressitilanteita – Living with Allergies

Allergioiden kanssa eläminen on välillä raskasta. Se on elämistä pelon kanssa, jota tuskin kukaan muu kuin toinen allergialapsen vanhempi ymmärtää. Äitinä sitä on muutenkin aina huolissaan lapsestaan, jos ei ole tämän kanssa, mutta huoli allergialapsesta on aivan toisella tasolla. Anafylaktinen reaktio on hengenvaarallinen. Aina ajoittain täällä Australiassa kuolee  lapsia anafylaktiseen reaktioon kouluissa, vaikka varovaisia yritetään olla. Usein tämä yhdistyy hoitamattomaan tai huolimattomasti hoidettuun astmaan ja samanaikaiseen allergiseen reaktioon. Tämä ei kuitenkaan lohduta, sillä pelko on todellinen. Joka aamu kun vien oman tyttäreni päiväkotiin toivon, ettei mitään huolimattomuuksia satu. Kannan aina Epipenia mukana ja sen lisäksi vahvoja Zyrtek tippoja. Se rauhoittaa etenkin toisten lasten syntymäpäiväjuhliin osallistuessa. Tyttäreni allergiathan ovat pahoja. Anafylaksian riski meillä on yhä pähkinöistä (tree ja peanuts), maidosta, munasta, seesamista, kaloista, merenelävistä ja kiwihedelmästä.

Pari viikkoa taaksepäin sain soiton, jota aina päivittäin pelkää. Se oli päiväkodista. Kun huoneen pääopettaja aloitti puhelunsa ”Älä nyt panikoi, mutta…” tiesin välittömästi mitä oli tapahtunut. Tyttäreni oli kuulemma todella kipeä, koko kroppa nokkosihottumalla ja turvoksissa. Sanoin ryntääväni paikalle välittömästi katsastamaan tilanteen. Kyllä  oli paha reaktio, koko naama turvoksissa, kroppa aivan turvonnut ja punaisia näppyjä täynnä. Hengitystiet olivat kuitenkin auki, mutta tyttäreni niin apea, hiljainen, vaisu ja ei oma itsensä, että oikein tippa tuli silmään. Annoin välittömästi Zyrtekiä mega-annoksen, tunnissa nokkosrokko oli laskenut ja parissa tunnissa naama laskeutunut. Vein tyttäreni välittömästi kotiin, hän tarvitsi haleja ja hellimistä. Tässä vaiheessa eivät vielä päiväkodissa tienneet mistä moinen reaktio oli tullut.

img_20161017_140755

Illalla sain päiväkodin johtajalta puhelinsoiton. Hän oli henkilökohtaisesti ollut niin ahdistunut reaktiosta, että oli päättänyt selvittää perinpohjaisesti mistä se oli saanut alkunsa. Itse epäilin veitsien sekaantumista keittiössä, sillä muut lapset söivät tonnikalaa tänä samaisena päivänä. Edellisessä päiväkodissa tyttäreni oli saanut allergisen reaktion tonnikalapäivänä. Tämä ei kuitenkaan ollut syy tällä kertaa. Päiväkodin vakituinen kokki oli vaihtanut työpaikkaa ja päiväkoti joutui käyttämään keikkafirmaa. Päiväkodin johtaja oli käynyt läpi kaikkien allergiat keikkakokin kanssa selkeästi läpi korostaen ,ettei tyttärelleni saa missään nimessä antaa maitotuotteita ”dairy”. Jostain syystä kokki ei ollut ymmärtänyt tätä, liekö ei natiivi englanninkielinen ja oli kokannut tyttäreni pastan maidossa ja juustossa. Huh.

Onni onnettomuudessa. Tyttäreni oli aloittanut kolmen päivän kortisonitippakuurin juuri päivää ennen episodia allergiseen astmaattiseen yskään. Se varmastikin ehkäisi pahemman reaktion, olihan tämä kovin lähellä anafylaktista reaktiota, kun kaikki turpoaa. Tällaisina hetkinä sitä aina miettii oliko se vain hyvää onnea vaiko siunausta jostakin ylempää, että säästyimme pahemmalta. On sanomattakin selvää, keikkafirman kokki erotettiin välittömästi. Huomaan kuitenkin, että pelko elää taas takaraivossani ja on vaikeaa olla ajattelematta tätä episodia.

img_20161109_081430

Pelon kanssa on vain opittava elämää, olla kiitollinen joka päivästä ja nauttia tyttäremme seurasta joka hetki, sillä arvaamattomia asioita voi tapahtua vaikka koettaisi olla kuinka varovainen. Ennen toivoin, että hän kasvaisi allergioista pois, mutta näyttää nyt uhkaavasti siltä, että ainakin pähkinät, seesami, kiwi ja kala ja merenelävä pysyvät. Pelko tulee siis varjostamaan jokaista päiväämme ja tulee olemaan vielä stressaavampaa koulun alkaessa reilun vuoden päästä. Ajoittain mietin josko lykkäisin koulun aloittamista vuodella juuri näiden allergioiden takia. Kukaanhan ei siellä pysty samalla tavalla valvomaan mitä tyttäreni suuhunsa pistää ja vaikka eväiden vaihto ei ole sallittua on riski  lasten eväiden vaihtoon varsin suuri. Onneksi tyttäreni kysyy aina ”saanko minä syödä tätä äiti?”. Hän tietää, ettei voi syödä kuten muut lapset. Surullista, mutta samalla niin kovin lohdullista. Nyt koetan vain ajatella positiivisesti ja unohtaa tuon pelottavan episodin.

___

Living with an allergic child is stressful. There are moments of fear and tears. A few weeks ago I got a call from the daycare. I knew right away what it was about when the teacher started the phone call saying ”Please do not panic but…”. I ran straight away to the daycare. My daughter was covered in hives, all over her body and her face was very swollen. She was pale and very down. Her airways were open which made me slightly less stressed. I tried to stay calm not to show my worry to my daughter but inside of me I was terrified thinking hopefully the reaction will not get any worse or uncontrollable and hopefully she can breathe normally. I gave immediately a super dose of Zyrtec and in 1h the hives were gone and in 2 hours the face started to look normal. I took her home she needed some cuddles and care. She must have sensed teachers’ panic.

Late that night the centre’s leader called. She has been personally so anxious about what had happened and had done everything to find out what caused the reaction. The chef of the centre had  left recently and they were using an agency until the new chef would start. Clearly the agency chef did not understand what ”dairy free” meant as apparently she had cooked my daughter’s pasta in milk and cheese.  Oh dear, it could have been a lot worse I thought. My daughter had luckily started Cortisone drops for her asthmatic cough the day before and those drops must have prevented the worse reaction to happen.

Living with the fear is part of living with allergies and being a parent of an allergic child. Only another parent of an allergic child will truly understand the stress and fear involved. When I meet other parents with allergic children we always talk about the anxiety, fear and stress. It is so overwhelming at times and it is important to talk about it. Every now and then children die in anaphylactic reaction at schools in Australia despite the supervision and precaution. It is a real fear and mistakes can happen any day. I wish one day in allergy care they would focus more on mental health of the parents. Particularly the early years with allergic children can be very stressful and full of anxiety, fear and exclusion. Birthday parties are a stress, starting school is stressful and  so is putting your child to a childcare. It is constant fear that one must learn to live with. I am lucky my daughter is old enough to understand that she cannot eat like other children. We have an anaphylactic risk for peanuts, tree nuts, sesame, kiwi, dairy, eggs, fish and shellfish. She always asks ”mummy am I allowed this” and will not put things into her mouth without asking first.  It is  sad to see her being so interested in food and having so many restrictions. I am looking forward for her to grow out at least from dairy and egg allergies. To be able to have those will open up a whole new world of flavours to her. I don’t think other allergies will disappear but slowly we learn to live with them and so will she.

 

Ensimmäinen viikko kotona ja imettäminen – The First Week at Home

Ensimmäinen viikko vastasyntyneen kanssa on vierähtänyt kotona. Kuinka erilaista kaikki onkaan toisella kertaa. Ensimmäisen kanssa olin jossain shokin ja kauhistuksen välitilassa ensimmäiset kuukaudet miettien minunko pitäisi huolehtia tästä nyytistä, pitää tämä pieni olento hengissä, kuinka? Nyt olen vain nautiskellut haleista, vauvantuoksusta ja ennen kaikkea imettämisestä.

img_20160924_142154

Imetys aiheuttaa paljon tunteita. Siihen liittyy syyllisyyttä, tuskaa, epäonnistumista, ahdistusta, vapaudenpuutetta ja kaikkea sitä sekaisin. Omalla kohdallani, ensimmäisen lapsen kanssa imetys lähti käyntiin vaivatta mutta allergioiden vuoksi luovutin 7kk jälkeen. Olen kokenut tuosta päätöksestä syyllisyyttä siitä saakka. Koin, että todella epäonnistuin. Luovutin sen vuoksi, että saisin syödä mitä vaan itse eli olin itsekäs. Pää oli hajota kun ei saanut syödä maitoa, munaa, pähkinöitä lähes mitään, en voinut juuri ulkona syödä koskaan…maitovarantokin alkoi heiketä, kun dieetti kaventui ja laihduin jo varsin alhaisesta painosta vielä lisää.

img_20161001_163516

Nyt toisen kanssa olinkin jo etukäteen päättänyt, että jos vain imetys lähtee vaivatta käyntiin en luovuta ja nautin joka halista ja jokaisesta syöttöhetkestä. Vaikka sitä välillä onkin olo, että on pikemminkin meijeri tai lypsylehmä on se minulle itselleni terapeuttinen kokemus. Naisen keho on ihmeellinen, että se todella tuottaa jotakin, jolla vauva pysyy hengissä. Lisäksi tyttäreni kanssa totesin jälkikäteen, että pullosirkus oli paljon kuluttavampi vaihtoehto kuin imetys ja kapea dieetti. Etenkin, kun matkustelimme paljon oli pullojen kanto, korvikkeen kanto ja pesu aivan kaameaa. Maiden vaihtuessa jouduimme myös totuttamaan tyttäremme uuteen korvikkeeseen..huh..jos minun ei tarvitse käydä tuota läpi uudelleen en aio.

img_20161002_120312

Ainoa syy miksi ehkä vaihtaisin imetyksen osittain imetykseen, osittain pulloon olisi töihin paluu 6kk jälkeen. En ole vielä päättänyt mitään paluustani, sillä on aivan liian aikaista sanoa mitään. Tiedän tosin, että he toivovat kovasti töissä, että palaisin mahdollisimman pian. Minä katselen nyt kuinka asiat etenevät, sillä haluan nauttia jokaisesta hetkestä, halista ja vauvan tuhinasta.

img_20160926_131708

Ensimmäinen viikko on sujunut hyvin. Vauva syö hyvin, on melko ahmatti, maitoa riittää. Pojallamme on kovin erilainen temperamentti kuin tyttärellämme, hän tuskin itkee pikemminkin vikisee, kun on nälkä. Hän on vain syönyt ja nukkunut ja valveilla ollessaan viihtyy sitterissä kuunnellen soivaa pehmolelua. Tyttäremme itki hysteerisesti alusta saakka niin vaippaa vaihtaessa kuin kylvettäessä ihan kuin joku olisi kiduttanut. Tyttäremme ei suostunut nukkumaan sängyssään lainkaan, halusi vain nukkua vatsaa vasten. Tämä poika viihtyy kapaloituna sängyssään. Yöt ovat sujuneet toistaiseksi hyvin syöttöjä noin 1.5-3h välein. Koska totuin tyttäremme kanssa rikkinäisiin öihin -oli kuukausia jolloin meillä heräiltiin joka 15min välein- nämä 1.5h-3h pätkät tuntuvat luksukselta! Viime yönä oli yksi yli 3h pätkä! Olo on siis toistaiseksi virkeä, mutta ennen kaikkea onnellinen ja kiitollinen tuosta pienestä ihmislapsesta. Järkyttävä nälkä päällä, sillä pikkukaveri syö koko ajan päiväsaikaan. Olenkin mättänyt hyvällä omallatunnolla valtavia määriä rasvaisia juustoja, jogurttia, pastaa, porkkanaa, jotta maito on täynnä ravinteita.

___

The first week at home has gone fast. Everything has been rolling nicely. The baby sleeps swaddled in his cot, breastfeeding is painless and he feeds well. Nights have been good too, he has woken up  every 1.5h-3h. It seems luxurious as with our daughter I got used to broken nights when she woke up every 15min and did not settle. This little boy likes to be swaddled, feeds and falls back to sleep in his own bed. His temperament seems to be very different from our daughter. The cries are quiet whinging and he only cries a bit when changing nappy. Our daughter used to scream hysterically about everything hunger, changing nappy, bathing, boredom..everything. Maybe it all feels different as we have gone this through once. This time I find it is so therapeutic and I truly enjoy the baby smell and cuddles. I enjoy the walks around Albert Park lake. Today we had a 1.5h walk and it was so lovely to walk properly without a big pregnancy belly. Every moment is precious and I am so thankful for this  little human being.

img_20161002_134312

Synntyksestä Australiassa -Giving Birth in Australia

Vauva on täällä. Pieni poika (3166g, 50cm) syntyi viime torstaina 11.40 aamupäivällä.

bi298-1085-1

Kaikki kävi jälleen erittäin nopeasti. Aamulla kahdeksan aikaan heräsin hieman kipuilevaan vatsaan ja muutamiin kivuliaihin supistuksiin, joita tuli harvakseltaan. Tunnistin nuo kivut viime kerrasta. Teimme äkkiä mieheni kanssa suunnitelman mihin laittaa tyttäremme. Tällaiset tilanteet ovat haastavia, kun ei ole isovanhempia lähettyvillä. Niinpä soitimme päiväkotiin ja kysyimme voisimmeko tuoda tyttäremme ”casual” päiväksi, normaalistihan hän on maanantaista keskiviikkoon hoidossa. Tämä onnistui, mieheni lähti yhdeksän aikaan viemään tytärtämme päiväkotiin, hänen poissa ollessaan alkoivat supistukset ilmaantua hieman säännöllisemmin. Soitin sairaalaan, kerroin puhelimessa, että edellinen synnytykseni oli vain muutaman tunnin, kuvailemani perusteella kätilö pyysi minun suuntaamaan sairaalaan. Puoli kymmeneltä lähdimme ajamaan sairaalaan, supistukset alkoivat tulla 5-6 minuutin välein.

Kun pääsimme sairaalaan, minut vietiin ”assessement centeriin” ja tehtiin pika-arvio, synnytys oli käynnissä ja se eteni nopeasti. Kaikki synnytyssalit olivat varattuja. Kätilö ilmoitti, että minut vietäisiin heti seuraavaan vapautuvaan, mutta jos se ei onnistuisi voisin synnyttää ”assessment centerissä”. Lopulta synnytyssali vapautui. En edelleenkään tajua kuinka tein sen mutta kävelin sinne supistusten kourissa juuri ennen vauvan maailmaan putkahtamista. Kun pääsimme synnytyssaliin syntyi pieni poika 10 minuutin sisällä ja syöksyi ulos viidessä minuutissa. Kaikki tapahtui valonnopeudella ja kuten ensimmäisessä synnytyksessäni myös tässä kätilöt olivat hämmentyneitä kuinka nopeasti kaikki vain eteni, vastahan saavuin synnytyssaliin.

Oli siis minuuteista kiinni, ettei vauva olisi syntynyt joko ”assessment centerissä” tai sairaalan käytävällä! Mitään kivunlievitystä en saanut kuten en edellisessäkään, luomumenolla siis alusta loppuun mentiin jälleen. Jotenkin ihana tunne, se että voi kokea asioiden etenevän luonnollisesti ja kuunnella ruumistaan. Toki tilanteeni on hyvin erilainen kuin monien, joilla synnytys kestää ja voimat heikkenee ja on pakko ottaa kivunlievitystä levätäkseen. Ensimmäinen synnytykseni oli muistaakseni 2h 30min kokonaisuudessaan ja tällä kertaa mentiin 2h 5minuutissa.

Kaikki sujui ihanasti, olin pystyssä kävelemässä tunnin jälkeen ja pääsimme ihanaan isoon huoneeseen, jossa oli parisänky ja oma kylpyhuone. Minua pidettiin sairaalassa kaksi yötä, jonka jälkeen kätilöt ovat käyneet kotikäynneillä katsomassa minua ja vauvaa.

Kaikin puolin voin sanoa, että tämä synnytyskokemus oli uskomaton ihanuudessaan. Ei ainoastaan siksi, että se oli jälleen luonnollinen ja spontaani vaan myös siksi, että Royal Women´s Hospital, jonka on osavaltion paras naisten sairaala on todella maineensa väärti. Hoito oli ensiluokkaista, kaikki kätilöt ja lääkärit aivan ihania. Alusta loppuun oli tunne, että on parhaissa mahdollisissa käsissä. Todella erilaista kuin Briteissä, joissa tunnelma oli varsin kaoottinen. En voi ylistää tarpeeksi kuinka loistava Royal Womens sairaala on. Täytyy myös jälleen ylistää Australian sairaanhoito, se on vain aivan loistavaa!

Nyt olemme totutelleet elämään isompana perheenä. Kaikki on sujunut hyvin. Vauva syö valtavasti ja on nukkunut hyvin. Tyttäremme on niin hellä ja rakastava veljeään kohtaan, että se liikuttaa. Itse olen vaan istuskellut nyytti sylissä ja ihmetellyt tuota pientä ihmettä!

bi298-1106-1
___

Baby boy is here (3166g and 50cm).  He was born last week Thursday at 11.40am.

bi298-1087-1

I woke up to small pains around 8am on Thursday morning. I recognised the pain from the previous delivery. My husband and I had to make an action plan immediately where to take our daughter whilst we go to the hospital. These are the challenges when you do not have grandparents nearby. We managed to get her in the daycare for casual day. We headed to the hospital at 9.30am and contractions started to be more regular.

First I was taken to the assessment centre, they assessed the stage and noted that the labour has begun. I was told no birthing suites were available and I had to wait in the assessment centre, the labour progressed rapidly. I was told that if no birthing suites become available I could deliver in the assessment centre if needed. So we waited every minute hoping for the room to become available. Finally it did. I still cannot believe I walked all the way to the birthing suite only a little while before the baby was born. When we finally got to the birthing suite the baby came out almost straight away in 5minutes. Midwives were puzzled how quickly it all happened and so was I. My first labour was 2h 30 min altogether and this time it was even shorter 2h 5min. No pain relief in either of my labours, simply no time. Everything has happened so naturally in both times. I was mobile, up and walking an hour after and hardly lost any blood which was amazing as I did not feel weak or fainty at all.

They kept me for 2 nights in the hospital and we got home on Saturday midday. Now we have been learning to live as a bigger family. Our daughter is so loving and caring towards her little brother that it is touching. I just keep on sitting the baby in my arms admiring this little miracle. Wonders of life.

bi298-1104-1