Allergiaperheen stressitilanteita – Living with Allergies

Allergioiden kanssa eläminen on välillä raskasta. Se on elämistä pelon kanssa, jota tuskin kukaan muu kuin toinen allergialapsen vanhempi ymmärtää. Äitinä sitä on muutenkin aina huolissaan lapsestaan, jos ei ole tämän kanssa, mutta huoli allergialapsesta on aivan toisella tasolla. Anafylaktinen reaktio on hengenvaarallinen. Aina ajoittain täällä Australiassa kuolee  lapsia anafylaktiseen reaktioon kouluissa, vaikka varovaisia yritetään olla. Usein tämä yhdistyy hoitamattomaan tai huolimattomasti hoidettuun astmaan ja samanaikaiseen allergiseen reaktioon. Tämä ei kuitenkaan lohduta, sillä pelko on todellinen. Joka aamu kun vien oman tyttäreni päiväkotiin toivon, ettei mitään huolimattomuuksia satu. Kannan aina Epipenia mukana ja sen lisäksi vahvoja Zyrtek tippoja. Se rauhoittaa etenkin toisten lasten syntymäpäiväjuhliin osallistuessa. Tyttäreni allergiathan ovat pahoja. Anafylaksian riski meillä on yhä pähkinöistä (tree ja peanuts), maidosta, munasta, seesamista, kaloista, merenelävistä ja kiwihedelmästä.

Pari viikkoa taaksepäin sain soiton, jota aina päivittäin pelkää. Se oli päiväkodista. Kun huoneen pääopettaja aloitti puhelunsa ”Älä nyt panikoi, mutta…” tiesin välittömästi mitä oli tapahtunut. Tyttäreni oli kuulemma todella kipeä, koko kroppa nokkosihottumalla ja turvoksissa. Sanoin ryntääväni paikalle välittömästi katsastamaan tilanteen. Kyllä  oli paha reaktio, koko naama turvoksissa, kroppa aivan turvonnut ja punaisia näppyjä täynnä. Hengitystiet olivat kuitenkin auki, mutta tyttäreni niin apea, hiljainen, vaisu ja ei oma itsensä, että oikein tippa tuli silmään. Annoin välittömästi Zyrtekiä mega-annoksen, tunnissa nokkosrokko oli laskenut ja parissa tunnissa naama laskeutunut. Vein tyttäreni välittömästi kotiin, hän tarvitsi haleja ja hellimistä. Tässä vaiheessa eivät vielä päiväkodissa tienneet mistä moinen reaktio oli tullut.

img_20161017_140755

Illalla sain päiväkodin johtajalta puhelinsoiton. Hän oli henkilökohtaisesti ollut niin ahdistunut reaktiosta, että oli päättänyt selvittää perinpohjaisesti mistä se oli saanut alkunsa. Itse epäilin veitsien sekaantumista keittiössä, sillä muut lapset söivät tonnikalaa tänä samaisena päivänä. Edellisessä päiväkodissa tyttäreni oli saanut allergisen reaktion tonnikalapäivänä. Tämä ei kuitenkaan ollut syy tällä kertaa. Päiväkodin vakituinen kokki oli vaihtanut työpaikkaa ja päiväkoti joutui käyttämään keikkafirmaa. Päiväkodin johtaja oli käynyt läpi kaikkien allergiat keikkakokin kanssa selkeästi läpi korostaen ,ettei tyttärelleni saa missään nimessä antaa maitotuotteita ”dairy”. Jostain syystä kokki ei ollut ymmärtänyt tätä, liekö ei natiivi englanninkielinen ja oli kokannut tyttäreni pastan maidossa ja juustossa. Huh.

Onni onnettomuudessa. Tyttäreni oli aloittanut kolmen päivän kortisonitippakuurin juuri päivää ennen episodia allergiseen astmaattiseen yskään. Se varmastikin ehkäisi pahemman reaktion, olihan tämä kovin lähellä anafylaktista reaktiota, kun kaikki turpoaa. Tällaisina hetkinä sitä aina miettii oliko se vain hyvää onnea vaiko siunausta jostakin ylempää, että säästyimme pahemmalta. On sanomattakin selvää, keikkafirman kokki erotettiin välittömästi. Huomaan kuitenkin, että pelko elää taas takaraivossani ja on vaikeaa olla ajattelematta tätä episodia.

img_20161109_081430

Pelon kanssa on vain opittava elämää, olla kiitollinen joka päivästä ja nauttia tyttäremme seurasta joka hetki, sillä arvaamattomia asioita voi tapahtua vaikka koettaisi olla kuinka varovainen. Ennen toivoin, että hän kasvaisi allergioista pois, mutta näyttää nyt uhkaavasti siltä, että ainakin pähkinät, seesami, kiwi ja kala ja merenelävä pysyvät. Pelko tulee siis varjostamaan jokaista päiväämme ja tulee olemaan vielä stressaavampaa koulun alkaessa reilun vuoden päästä. Ajoittain mietin josko lykkäisin koulun aloittamista vuodella juuri näiden allergioiden takia. Kukaanhan ei siellä pysty samalla tavalla valvomaan mitä tyttäreni suuhunsa pistää ja vaikka eväiden vaihto ei ole sallittua on riski  lasten eväiden vaihtoon varsin suuri. Onneksi tyttäreni kysyy aina ”saanko minä syödä tätä äiti?”. Hän tietää, ettei voi syödä kuten muut lapset. Surullista, mutta samalla niin kovin lohdullista. Nyt koetan vain ajatella positiivisesti ja unohtaa tuon pelottavan episodin.

___

Living with an allergic child is stressful. There are moments of fear and tears. A few weeks ago I got a call from the daycare. I knew right away what it was about when the teacher started the phone call saying ”Please do not panic but…”. I ran straight away to the daycare. My daughter was covered in hives, all over her body and her face was very swollen. She was pale and very down. Her airways were open which made me slightly less stressed. I tried to stay calm not to show my worry to my daughter but inside of me I was terrified thinking hopefully the reaction will not get any worse or uncontrollable and hopefully she can breathe normally. I gave immediately a super dose of Zyrtec and in 1h the hives were gone and in 2 hours the face started to look normal. I took her home she needed some cuddles and care. She must have sensed teachers’ panic.

Late that night the centre’s leader called. She has been personally so anxious about what had happened and had done everything to find out what caused the reaction. The chef of the centre had  left recently and they were using an agency until the new chef would start. Clearly the agency chef did not understand what ”dairy free” meant as apparently she had cooked my daughter’s pasta in milk and cheese.  Oh dear, it could have been a lot worse I thought. My daughter had luckily started Cortisone drops for her asthmatic cough the day before and those drops must have prevented the worse reaction to happen.

Living with the fear is part of living with allergies and being a parent of an allergic child. Only another parent of an allergic child will truly understand the stress and fear involved. When I meet other parents with allergic children we always talk about the anxiety, fear and stress. It is so overwhelming at times and it is important to talk about it. Every now and then children die in anaphylactic reaction at schools in Australia despite the supervision and precaution. It is a real fear and mistakes can happen any day. I wish one day in allergy care they would focus more on mental health of the parents. Particularly the early years with allergic children can be very stressful and full of anxiety, fear and exclusion. Birthday parties are a stress, starting school is stressful and  so is putting your child to a childcare. It is constant fear that one must learn to live with. I am lucky my daughter is old enough to understand that she cannot eat like other children. We have an anaphylactic risk for peanuts, tree nuts, sesame, kiwi, dairy, eggs, fish and shellfish. She always asks ”mummy am I allowed this” and will not put things into her mouth without asking first.  It is  sad to see her being so interested in food and having so many restrictions. I am looking forward for her to grow out at least from dairy and egg allergies. To be able to have those will open up a whole new world of flavours to her. I don’t think other allergies will disappear but slowly we learn to live with them and so will she.

 

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s