Hello Maailma!

Viime kerrasta onkin aikaa. Mä en ole halunnut hyljätä tätä blogia. Se on mun mielessä koko ajan. Se voimaannuttaa mua läsnäolollaan vaikken olekaan ehtinyt kirjoitella. Yksinkertaisesti mun elämä on vaan melkoisen hektistä eikä ole ollut aikaa istahtaa tietokoneen ääreen. Tai no tuskin mun elämä poikkeaa mitenkään kenenkään muun kahden pikkulapsen äidin elämästä siis turha suurennella. Olen töissä nyt neljä päivää viikossa. Se on mahtavaa, mä rakastan mun työtä. Unettoman ja levottoman yön jälkeen se antaa mulle voimia mennä toimistolle, se on mun elämä eikä kenenkään muun. Mulla alkaa lisäksi johtajakoulutus tässä kuussa, aika jännää. Mun työnantaja on kyllä vaan huippu ja tukee urakehitystä ainutlaatuisella tavalla.

Viime aikoina on mulla ollut unet vähissä. Meidän pikkumies lyö kohta isosiskonsa kisassa kuka pitää äitiä hereillä enemmän. Meidän tytärhän oli aivan onneton nukkuja kunnes täytti 2 vuotta, sen jälkeen on hän nukkunut kuin tukki (nukkuu pikkuherran huudonkin läpi!). Pieni mies puolestaan herättää mut ehkä noin 10 plus kertaa per yö ja lipittää rintamaitoa ehkä 8 kertaa per yö. Jos mä siis en muista mikä viikonpäivä tai vuosi on ei se ole alkavaa dementiaa vaan yksinkertaisesti sitä et mun pisin unipätkä per yö on n. tunti. Mut kyl mä vaan jaksan. Me ollaan jo voiton puolella. Pikkuherra on kohta 1v ja sitte ehkä enää vuosi unettomia öitä edessä ja luulis sitte helpottavan! Optimismilla mä pusken läpi ne vaikeat ajat vaikka on itku kyllä ollut herkässä viime aikoina, ihan vain väsymyksestä. Mut sitte aina mietin et mitä se itkeminen siinä auttaa, kun elämän on vaan pyörittävä ja silloin se itku häviää.
IMG_20170831_124854

Tänne Melbourneen on kevät tulossa kovaa vauhtia. Me muutetaan taloa nyt piakkoin ja sepäs vasta ihanaa. En mä sinänsä odota muuttorumbaa, itse asiassa en tiedä miten se onnistuu näillä unettomilla öillä ja ajan puutteella ja sillä et tehdään se muutto miehen kanssa ihan kaksin mutta uuden alku on aina ihanaa. Kevät on uuden alkua ja samoin on uusi koti. Kirsikkapuiden ja magnolioiden kukat on vaan niin kauniita, ettei sitä voi niitä katsellessa masennella väysmystä tai muutakaan stressiä.

IMG_20170824_133152

Suomireissu oli aikamoisen tunteikas ja siitä palautuminen niin fyysisesti kuin henkisesti on kestänyt jonkin aikaa. Nyt ollaan taas takaisin tässä omassa arjessa ja kaikki energia menee siihen, että saa ruokittua lapset ja työt tehtyä. Välillä mä haaveilen just tällaisesta pienestä omasta hetkestä et ehtisin kirjoittaa blogia tai lukea jotain kirjaa. Mut kaikki aikanaan, nyt on tämä pikkulapsiaika kun aikaa ei ole kuin perusarkeen ja sitte sen jälkeen koittaa aika, et on taas aikaa itselle.

IMG_20170827_111216

Mä olen vaan niin kiitollinen noista kahdesta pikkurakkauspakkauksesta. Ne on vaan niin suloisia vaikka ne uuvuttaakin mut. Tää muutto on siitäkin jännä juttu, että ma aion nyt sitten heittää kaikki vauvakamat kirpparille. Mun lisääntyminen tällä planeetalla on nyt loppu ja joku muu voi hyötyä noista ihanista vaatteista. Tähän päätökseen tuleminen ei ollu helppoa, sillä mä olen haaveillu kolmannesta lapsesta, mutta tuo suomimatka avarsi siinä, että jos haluan lähitulevaisuudessa tehdä matkan itse ja milloin haluan on toi kahden lapsen luku ihan maksimi. Mä en vaan pysty kuvittelemaan, että lykkään matkustusta tai et tarviin miestä noille matkoille, se syö mun itsenäisyyttäni. Lisäksi en mä jaksa enää olla raskaana. On se sellainen koettelemus kropalle ja kun mulla on se veritulppariskikin niin en vaan jaksa piikittää itseäni hepariinilla enää kolmatta jaksoa. Aluksi oli sellainen haikea olo kuten aina suuren päätöksen edessä mutta kuten aina seuraava vaihe on helpotus ja sitä seuraa innostus, että jee elämähän alkaa ihan uudelleen kohta, kun toi pieni mies on hieman isompi ja sitte onkin taas vapautta mennä ja tulla ja ihanaa aikaa miehen kanssa kaksin! Mut nyt mä lähden lepäilee tätä flunssaa pois duuniin. Toivottavasti kaikilla oli ihana viikonloppu!

Mainokset

Slow life, good life?

Tovi on taas vierähtänyt viime postauksesta. Äitiyslomalla on ollut vaan aika ihanaa. Sellainen spesiaaliside minulla on tuohon pikkumieheen. Parin viikon päästähän palaan töihin -jaiks! Oltiin myös lomalla Queenslandissa katsastamassa uusi oma talomme -jonka näin ensimmäistä kertaa- kaupathan teimme etänä, vain mieheni näki talon livenä. Häntä siis jännitti tykkäisinkö, tietenkin tykkäsin. Aivan ihana oma koti. Neljä huonetta, kaksi loungea, keittiö, kaksi kylppäriä, joista toinen ensuite sekä uima-allas. Todellinen Australian unelma kansallispuiston kupeessa. Luultavasti siis saamme niin hyviä kuin pahoja vierailijoita, siis niin kenguruita kuin käärmeitä hehe! Olisin halunnut jäädä sinne ihan heti, niin ihana tuo talo oli.

IMG_20170320_134143

Kuten postauksen otsikko toteaa yhden jutun huomasin itsestäni lomalla ollessa. Olen liian suurkaupungistunut. Minulla on kiire koko ajan. Tätä elämä Lontoossa melkein 5 vuotta teetti ja sitten Melbourne, joka ei sekään mikään rauhallinen ole. Melbournen autokuskit ovat kamalimpia maailmassa, niin agressiivisia ja säännöistä ei välitetä tippaakaan. Muutenkin on kiire ja ruuhka aina. Sellainen valaistumiskokemus tuli, kun menin yksin ruokakauppaan lomalla. Kävelin valonnopeudella hyllyltä hyllylle, kahmin kainaloihin tarvittavat, painuin kassalle ja harmistelin mielessäni, kun oli jonoa. Aloin katsella ympärille, kun muut kävelevät leppoisasti, hengailevat hyllyillä, odottelevat kassalla katsomatta kelloaan. Jestas, tälläiseksikö olen tullut ajattelin. Queenslanderit ovat tunnettuja rauhallisesta rytmistä ja rennosta elämänasenteestaan, siellä on vielä se todellinen aussihenki ”no hurry, no worries”.

IMG_20170318_175806

Sanoin miehelleni, kun pääsin kotiin, että tästä on tultava loppu ja meidän täytyy keskittyä hidastamaan elämäämme. Rakastan sitä, että tehdään paljon, mutta se on eri asia kuin kiire. Tietysti elämme niin kutsuttuja ruuhkavuosia, mutta se ei tarkoita jatkuvaa kiirettä, pikemminkin vain sitä, että tekemistä riittää. Juttelin asiasta viikonloppuna ystäväni kanssa ja hän totesi, että jo useita vuosia takaperin ennen kuin slow life liike syntyi yksi hänen pomoistaan totesi, että liian usein, kun ihmisiltä kysytään mitä kuuluu vastaukseksi tulee ”ollut aika kiirettä”.  Tämä samainen pomo oli herättänyt kysymyksen ”milloin kiireydestä tuli sosiaalisesti hyväksyttävä vastaus, kun kysytään kuulumisia!”. Niin totta eikö? Itse huomaan vastaavani tuohon kysymykseen aivan liian usein, oikeastaan aina ”huh ollut kiire”.

IMG_20170318_093710

Ehkä minulla nyt kolmen kympin rikkouduttua on alkanut sellainen oman elämän kyseenalaistaminen. Ihailen niin ihmisiä, jotka eivät hötkyile ja joilla ei ole aina tuli hännän alla. Tuskinpa koskaan tulen olemaan rauhallinen, hidas tai täysin rento, onhan luonteeni pikemminkin spontaani, temperamenttinen ja menevä, mutta voisin pienen annoksen tuota slow lifea ottaa elämääni. Ehkä tulevaisuus Queenslandissa opettaa. Ehkä alan edes kävellä hitaammin tai vain pysähtyä katselemaan ympärille kellon sijaan.

IMG_20170319_180201

Mikään ei suoraan sanottuna ollut ihanampaa kuin kävellä aamu ja iltakävelyt rannalla lomallamme Aussien kultarannikolla. Siis se tyynen valtameren tuoksu, lämmin henkäilevä tuuli, pehmeimmistä pehmein hiekka jalkojen alla ja vaan rauhoittava horisontti ja silmänkantamattomiin ulottuvat hiekkarannat ovat jotakin niin ainutlaatuisia. Siellä mieli lepää ja niin ruumiskin. Olisinpa voinut purkittaa nuo hetket.

Kiirettä ja Joulua ja Yrittäjyyttä… – Busy Times and Christmas

Minulla on ollut aivan uskomaton kiire. Ei joulun takia vaan sen vuoksi, että olen perustamassa yritystä suomalaisen ystävättäreni kanssa ja se vain imaisee mukaansa. Kun tekee jotain omaa ja sellaista mistä nauttii aika vain hujahtaa ja huomaamatta kaikki aika kuluu järjestelyjä tehden!

Joulun olimme ihan oman pikkuperheemme kera tällä kertaa. Ensimmäinen joulu seitsemään vuoteen, ettemme ole matkustaneet ja ah kuinka rentouttavaa olikaan, ettei ollut lentokenttähärdelliä jouluruuhkissa! Meillä ne kentät ovat yleensä olleet Heathrow tai Melbourne ja huh kuinka hullu meno joulunaikaan onkaan.

Sain aivan ihanan joululahjan rakkaalta mieheltäni. Hän tietää kuinka haluan kehittyä valokuvaajana eli sain uuden aivan mielettömän linssin. Sellaisen, jota ammattikuvaajat  ylistävät yhtenä parhaana linssinä mahtaviin taidekuviin. Tässä postauksessa siis hieman harjoittelukuviani…

Kohta täällä bloginkin puolella jänniä uutisia bisneksestä..siihen saakka kiirettä pitää. Anoppi saapuu pian kylään ja sitten myös yksi rakas ystäväni perheineen saapuu Suomesta Melbourneen meidän iloksemme viikoksi. En malta odottaa! Vietämme uuden vuoden täällä yhdessä! Tässä alla meidän viikon verran fiiliksiä..

unadjustednonraw_thumb_4e

unadjustednonraw_thumb_51

Tässä ihanaa vegaaniruokaa…bataattipalloja salaatin päällä!

unadjustednonraw_thumb_53

unadjustednonraw_thumb_5d

unadjustednonraw_thumb_5e

I have been so busy lately, sorry about blog silence! This Christmas we spent with just our own little family which was lovely. First no travelling Christmas for 7 years! No Heathrow or Melbourne airport rush -so amazing! I got the most amazing new lense for my camera as a Christmas present from my dear hubby. Above you can see the practice shots I have made. This lense is praised by professional photographers to be one of the favourite lenses for artistic shots! I do love it already! Soon some exciting news in my blog! Now I will go to bake some cinnamon buns with my dear daughter!

Ensimmäinen viikko kotona ja imettäminen – The First Week at Home

Ensimmäinen viikko vastasyntyneen kanssa on vierähtänyt kotona. Kuinka erilaista kaikki onkaan toisella kertaa. Ensimmäisen kanssa olin jossain shokin ja kauhistuksen välitilassa ensimmäiset kuukaudet miettien minunko pitäisi huolehtia tästä nyytistä, pitää tämä pieni olento hengissä, kuinka? Nyt olen vain nautiskellut haleista, vauvantuoksusta ja ennen kaikkea imettämisestä.

img_20160924_142154

Imetys aiheuttaa paljon tunteita. Siihen liittyy syyllisyyttä, tuskaa, epäonnistumista, ahdistusta, vapaudenpuutetta ja kaikkea sitä sekaisin. Omalla kohdallani, ensimmäisen lapsen kanssa imetys lähti käyntiin vaivatta mutta allergioiden vuoksi luovutin 7kk jälkeen. Olen kokenut tuosta päätöksestä syyllisyyttä siitä saakka. Koin, että todella epäonnistuin. Luovutin sen vuoksi, että saisin syödä mitä vaan itse eli olin itsekäs. Pää oli hajota kun ei saanut syödä maitoa, munaa, pähkinöitä lähes mitään, en voinut juuri ulkona syödä koskaan…maitovarantokin alkoi heiketä, kun dieetti kaventui ja laihduin jo varsin alhaisesta painosta vielä lisää.

img_20161001_163516

Nyt toisen kanssa olinkin jo etukäteen päättänyt, että jos vain imetys lähtee vaivatta käyntiin en luovuta ja nautin joka halista ja jokaisesta syöttöhetkestä. Vaikka sitä välillä onkin olo, että on pikemminkin meijeri tai lypsylehmä on se minulle itselleni terapeuttinen kokemus. Naisen keho on ihmeellinen, että se todella tuottaa jotakin, jolla vauva pysyy hengissä. Lisäksi tyttäreni kanssa totesin jälkikäteen, että pullosirkus oli paljon kuluttavampi vaihtoehto kuin imetys ja kapea dieetti. Etenkin, kun matkustelimme paljon oli pullojen kanto, korvikkeen kanto ja pesu aivan kaameaa. Maiden vaihtuessa jouduimme myös totuttamaan tyttäremme uuteen korvikkeeseen..huh..jos minun ei tarvitse käydä tuota läpi uudelleen en aio.

img_20161002_120312

Ainoa syy miksi ehkä vaihtaisin imetyksen osittain imetykseen, osittain pulloon olisi töihin paluu 6kk jälkeen. En ole vielä päättänyt mitään paluustani, sillä on aivan liian aikaista sanoa mitään. Tiedän tosin, että he toivovat kovasti töissä, että palaisin mahdollisimman pian. Minä katselen nyt kuinka asiat etenevät, sillä haluan nauttia jokaisesta hetkestä, halista ja vauvan tuhinasta.

img_20160926_131708

Ensimmäinen viikko on sujunut hyvin. Vauva syö hyvin, on melko ahmatti, maitoa riittää. Pojallamme on kovin erilainen temperamentti kuin tyttärellämme, hän tuskin itkee pikemminkin vikisee, kun on nälkä. Hän on vain syönyt ja nukkunut ja valveilla ollessaan viihtyy sitterissä kuunnellen soivaa pehmolelua. Tyttäremme itki hysteerisesti alusta saakka niin vaippaa vaihtaessa kuin kylvettäessä ihan kuin joku olisi kiduttanut. Tyttäremme ei suostunut nukkumaan sängyssään lainkaan, halusi vain nukkua vatsaa vasten. Tämä poika viihtyy kapaloituna sängyssään. Yöt ovat sujuneet toistaiseksi hyvin syöttöjä noin 1.5-3h välein. Koska totuin tyttäremme kanssa rikkinäisiin öihin -oli kuukausia jolloin meillä heräiltiin joka 15min välein- nämä 1.5h-3h pätkät tuntuvat luksukselta! Viime yönä oli yksi yli 3h pätkä! Olo on siis toistaiseksi virkeä, mutta ennen kaikkea onnellinen ja kiitollinen tuosta pienestä ihmislapsesta. Järkyttävä nälkä päällä, sillä pikkukaveri syö koko ajan päiväsaikaan. Olenkin mättänyt hyvällä omallatunnolla valtavia määriä rasvaisia juustoja, jogurttia, pastaa, porkkanaa, jotta maito on täynnä ravinteita.

___

The first week at home has gone fast. Everything has been rolling nicely. The baby sleeps swaddled in his cot, breastfeeding is painless and he feeds well. Nights have been good too, he has woken up  every 1.5h-3h. It seems luxurious as with our daughter I got used to broken nights when she woke up every 15min and did not settle. This little boy likes to be swaddled, feeds and falls back to sleep in his own bed. His temperament seems to be very different from our daughter. The cries are quiet whinging and he only cries a bit when changing nappy. Our daughter used to scream hysterically about everything hunger, changing nappy, bathing, boredom..everything. Maybe it all feels different as we have gone this through once. This time I find it is so therapeutic and I truly enjoy the baby smell and cuddles. I enjoy the walks around Albert Park lake. Today we had a 1.5h walk and it was so lovely to walk properly without a big pregnancy belly. Every moment is precious and I am so thankful for this  little human being.

img_20161002_134312

Synntyksestä Australiassa -Giving Birth in Australia

Vauva on täällä. Pieni poika (3166g, 50cm) syntyi viime torstaina 11.40 aamupäivällä.

bi298-1085-1

Kaikki kävi jälleen erittäin nopeasti. Aamulla kahdeksan aikaan heräsin hieman kipuilevaan vatsaan ja muutamiin kivuliaihin supistuksiin, joita tuli harvakseltaan. Tunnistin nuo kivut viime kerrasta. Teimme äkkiä mieheni kanssa suunnitelman mihin laittaa tyttäremme. Tällaiset tilanteet ovat haastavia, kun ei ole isovanhempia lähettyvillä. Niinpä soitimme päiväkotiin ja kysyimme voisimmeko tuoda tyttäremme ”casual” päiväksi, normaalistihan hän on maanantaista keskiviikkoon hoidossa. Tämä onnistui, mieheni lähti yhdeksän aikaan viemään tytärtämme päiväkotiin, hänen poissa ollessaan alkoivat supistukset ilmaantua hieman säännöllisemmin. Soitin sairaalaan, kerroin puhelimessa, että edellinen synnytykseni oli vain muutaman tunnin, kuvailemani perusteella kätilö pyysi minun suuntaamaan sairaalaan. Puoli kymmeneltä lähdimme ajamaan sairaalaan, supistukset alkoivat tulla 5-6 minuutin välein.

Kun pääsimme sairaalaan, minut vietiin ”assessement centeriin” ja tehtiin pika-arvio, synnytys oli käynnissä ja se eteni nopeasti. Kaikki synnytyssalit olivat varattuja. Kätilö ilmoitti, että minut vietäisiin heti seuraavaan vapautuvaan, mutta jos se ei onnistuisi voisin synnyttää ”assessment centerissä”. Lopulta synnytyssali vapautui. En edelleenkään tajua kuinka tein sen mutta kävelin sinne supistusten kourissa juuri ennen vauvan maailmaan putkahtamista. Kun pääsimme synnytyssaliin syntyi pieni poika 10 minuutin sisällä ja syöksyi ulos viidessä minuutissa. Kaikki tapahtui valonnopeudella ja kuten ensimmäisessä synnytyksessäni myös tässä kätilöt olivat hämmentyneitä kuinka nopeasti kaikki vain eteni, vastahan saavuin synnytyssaliin.

Oli siis minuuteista kiinni, ettei vauva olisi syntynyt joko ”assessment centerissä” tai sairaalan käytävällä! Mitään kivunlievitystä en saanut kuten en edellisessäkään, luomumenolla siis alusta loppuun mentiin jälleen. Jotenkin ihana tunne, se että voi kokea asioiden etenevän luonnollisesti ja kuunnella ruumistaan. Toki tilanteeni on hyvin erilainen kuin monien, joilla synnytys kestää ja voimat heikkenee ja on pakko ottaa kivunlievitystä levätäkseen. Ensimmäinen synnytykseni oli muistaakseni 2h 30min kokonaisuudessaan ja tällä kertaa mentiin 2h 5minuutissa.

Kaikki sujui ihanasti, olin pystyssä kävelemässä tunnin jälkeen ja pääsimme ihanaan isoon huoneeseen, jossa oli parisänky ja oma kylpyhuone. Minua pidettiin sairaalassa kaksi yötä, jonka jälkeen kätilöt ovat käyneet kotikäynneillä katsomassa minua ja vauvaa.

Kaikin puolin voin sanoa, että tämä synnytyskokemus oli uskomaton ihanuudessaan. Ei ainoastaan siksi, että se oli jälleen luonnollinen ja spontaani vaan myös siksi, että Royal Women´s Hospital, jonka on osavaltion paras naisten sairaala on todella maineensa väärti. Hoito oli ensiluokkaista, kaikki kätilöt ja lääkärit aivan ihania. Alusta loppuun oli tunne, että on parhaissa mahdollisissa käsissä. Todella erilaista kuin Briteissä, joissa tunnelma oli varsin kaoottinen. En voi ylistää tarpeeksi kuinka loistava Royal Womens sairaala on. Täytyy myös jälleen ylistää Australian sairaanhoito, se on vain aivan loistavaa!

Nyt olemme totutelleet elämään isompana perheenä. Kaikki on sujunut hyvin. Vauva syö valtavasti ja on nukkunut hyvin. Tyttäremme on niin hellä ja rakastava veljeään kohtaan, että se liikuttaa. Itse olen vaan istuskellut nyytti sylissä ja ihmetellyt tuota pientä ihmettä!

bi298-1106-1
___

Baby boy is here (3166g and 50cm).  He was born last week Thursday at 11.40am.

bi298-1087-1

I woke up to small pains around 8am on Thursday morning. I recognised the pain from the previous delivery. My husband and I had to make an action plan immediately where to take our daughter whilst we go to the hospital. These are the challenges when you do not have grandparents nearby. We managed to get her in the daycare for casual day. We headed to the hospital at 9.30am and contractions started to be more regular.

First I was taken to the assessment centre, they assessed the stage and noted that the labour has begun. I was told no birthing suites were available and I had to wait in the assessment centre, the labour progressed rapidly. I was told that if no birthing suites become available I could deliver in the assessment centre if needed. So we waited every minute hoping for the room to become available. Finally it did. I still cannot believe I walked all the way to the birthing suite only a little while before the baby was born. When we finally got to the birthing suite the baby came out almost straight away in 5minutes. Midwives were puzzled how quickly it all happened and so was I. My first labour was 2h 30 min altogether and this time it was even shorter 2h 5min. No pain relief in either of my labours, simply no time. Everything has happened so naturally in both times. I was mobile, up and walking an hour after and hardly lost any blood which was amazing as I did not feel weak or fainty at all.

They kept me for 2 nights in the hospital and we got home on Saturday midday. Now we have been learning to live as a bigger family. Our daughter is so loving and caring towards her little brother that it is touching. I just keep on sitting the baby in my arms admiring this little miracle. Wonders of life.

bi298-1104-1

Sämpylöitä ja skonsseja – Buns and scones

Raskaus on kummallinen asia. Kroppa kertoo mitä tarvitset ja mitä et kunhan vain kuuntelet tarkkaan. Olenhan ollut vegaaniruokavaliolla melkein kaksi vuotta ja maidottomalla ja munattomalla oikeastaan niin kauan kuin tyttäreni on ollut olemassa. Se kaikki alkoi siitä, että allergioiden vuoksi oli työlästä kokata kahdet ruoat ja lopulta perheemme ruokavalio muokkautui maidottomaksi, kalattomaksi, munattomaksi ja pähkinättömäksi. Nyt kuitenkin raskaana ollessa yhtäkkiä tässä loppuraskaudessa ovat maitotuotteet himottaneet etenkin jogurtit ja juusto. Selkeästi siis pikkupallero tarvitsee juuri nyt kalkkia ja kai eläinrasvoja 🙂

Herkkulounaani ovatkin olleet sämpylät, jotka lämmitän uunissa ja päällä kinkkua ja extra mature cheddar juustoa. Sitten vain salaaattia, tomaattia ja ketsuppia väliin. Oih ja kroppa hymyilee. Ihanaisia sämpylöitä saan talomme nurkan takana olevasta leipomokahvilasta ”Left Handed Chef” , joka muuten on aivan mahtava. Heidän siemensämpylänsä ovat vertaansa vailla. Kerrassaan jumalaisia. Kaikki on leivottu paikan päällä.

img_20160908_123000-1

Lisäksi olen saanut takaisin ihastukseni skonsseihin. Lontoossa asuessani tein pyhiinvaelluksen usein Harrodsille, sillä sieltä sai maailman parhaita rusina skonsseja. Olenkin nyt tehnyt skonsseja kotona ja tässä oiva resepti. Maitoa tai voita ei tarvita!

Skonssit (6kpl)
3dl itsekohoavaa jauhoa (suomessa ei tätä tietääkseni saa, joten tämän voi korvata tavallisilla jauhoilla, täytyy vaan laittaa hieman leivinjauhtetta n. 2tl ja ruokasoodaa 1tl sekaan)
1/2 dl öljyä
3/4 dl kauramaitoa (tai tavallista maitoa)
1 tl sokeria
rusinoita

1. Sekoita kauramaito ja öljy, lisää sokeri rusinat ja jauhot.
2. Paista 200 asteessa n. 10-15min, tarkkaile, etteivät pala. Paistoaika riippuu skonssien koosta.

Skonssit nautiskelen yleensä piparminttuteen ja vadelmahillon kera. Ne ovat taivaallisen hyviä ja mahtavia pikkuherkkuja, jos tulee yllätysvieraita.

img_20160703_135427-1

___

Pregnancy is an interesting thing. The body tells you exactly what you need if you know how to listen. I have been a vegan almost 2 years and dairy and egg free almost as long as we have had our daughter. It all started due to her allergies as I simply found it too time consuming to cook two different set of meals daily. I never really felt it was a big issue to give up on dairy or eggs as I am not a fan of eggs (actually I hate them in every form) neither dairy products. However, now during the last weeks of this pregnancy I have been craving for yoghurt and cheese so clearly the bub needs some calcium and animal fats. I have been also visiting Ikea a way too often to buy Marabou chocolate. It is just so amazing. Scandinavian chocolate is very different from English, Australian or American one, it is hardly sweet but very creamy. My husband loves it too so those 250g blocks of Marabou chocolate have not lasted for very long in this household!

My favourite lunches for the past week have been oven heated ham and cheese buns which is something I normally would never eat. Funny craving. Luckily there is an amazing bakery cafe next door to our house called ”Left handed chef”. You get the most amazing seed buns from this bakery and everything is always fresh and home made. I have been a regular customer there buying the buns for my funny oven heated ham and cheese bun lunches!

Also my love of scones has returned.  Back in London I used to walk to Harrods often to buy the scones as Harrods raisin scones were the best I had ever tasted. Now I have baked some at home and enjoyed them with raspberry jam and peppermint tea. Below a super simple recipe for the raisin scones. You do not need butter or milk to make tasty ones.

Scones (6 scones):
1 1/2 cup of self raising flour
1/4 cup of vegetable oil
a bit less than 1/2 cup of oat milk (or regular milk if you use it) 
1 tsp sugar
raisins

1. Mix oat milk and oil. Add sugar, raisins and the flour.
2. Bake in 200 celsius degrees for 10-15 minutes, keep en eye on them so that they would not burn. The baking time depends on the size of the scones.  
Enjoy with jam and tea!

Isäinpäivää, odotusta ja säikähdyksiä…

Tänään täällä Australiassa on isäinpäivä. Minä ja tyttäreni yllätettiin rakas mieheni itse askarrellulla kortilla sekä viinin ilmaajalla. Lahja oli hyvin mieleinen. Olen huonoin lahjanostaja ikinä mutta tällä kertaa meni nappiin. Mieheni silmät kiiluivat, kun hän rakensi ilmaajan eikä malta odottaa testata sitä tänään! Päädyin Vinturin ilmaajaan ständillä. Se on saanut hyvät arvostelut ja on esteettisesti kaunis. Ystävillämme on kyseinen ilmaaja ja olemme testanneet sitä useaan otteeseen ja on uskomatonta huomata kuinka viinin maku todella on erilainen. Tämä on myös hyvä laite lapsiperheeseen, jossa harvoin viinipullon avattua  on aikaa odotella, että se ilmoittuisi. Lisäksi lapsiperheessä viinilasi jää usein siihen yhteen lasiin, joten tämä ilmaaja, jolla saa lasin kerrallaan ilmattua on loistava ja käytännöllinen. Suosittelen.

ilmaaja

Tänään suunnitelmissa on mennä isäinpäivälounaalle lähistöllämme Albert Parkissa sijaitsevaan gastropubiin nimeltä Vincent. Se on loistava paikka. Lapsiystävällinen sekä ruoka on herkullista!

Tämä viikko on muuten ollut kovin stressaava. Olin keskiviikkona synnytyslääkärillä. Täällä Australiassahan neuvolan sijaan käydään synnytyslääkärillä joka kerta ja harvemmin  nähdään kätilöä. Näin ainakin omassa tapauksessani, sillä kuulun hieman normaalia korkeampaan riskiryhmään geneettisen veritulppariskin vuoksi. Tänä keskiviikkona rutiinikäynti muuttui stressaavaksi, sillä synnytyslääkärin mitattua mahani fundus mitan se oli 3cm vähemmän kuin Australian käyrien mukaan tulisi olla. Lääkäri oli huolissaan vauvan kasvusta. Olenhan itsekin huomannut, että vatsani on kovin pieni, ollut koko raskauden tosin eikä se suuri ollut edellisessäkään. Lisäksi painonnousuni on ollut varsin vähäistä mutta niin se oli edellisessäkin raskaudessa. Joka tapauksessa synnytyslääkäri huolestui, lähetti minut CTG:hen eli välittömään vauvan sydänkäyrän tarkkailuun, sitten extra ultraan, jossa tarkastettiin napanuoran ja istukan verenkierto. Viimeiseksi jouduin vielä yksityiskohtaiseen ylimääräiseen vauvan kasvu-ultraan, jossa kaikki jälleen mitattiin.

IMG_20160730_093324

Kyllä oli itku herkässä. Olin sairaalassa yksin enkä halunnut huolestuttaa miestäni, joten kaikki kauhuskenaariot vilisi mielessä siinä sydänkäyrässä maatessa. Sydänkäyrä ja verenkierto olivat normaalit. Itku siinä viimein kyllä tuli ja kätilöt rauhoittelivat parhaansa mukaan. Toistelivat vaan, että pienet ihmiset saavat pieniä lapsia ja niinhän se on. Ongelmahan nykyään on se, että ihmiset saavat ylisuuria lapsia eivätkä pysty synnyttämään niitä normaalisti. Etenkin täällä Australissa huomaa odotushuoneessa kuinka huolestuttavan ylilihavia ja suuria odottavat äidit ovat.

Kasvu-ultra oli myös täysin normaali. Edellisessä ultrassahan vauva oli pudonnut 40%:sta 20%:iin mutta nyt vauva oli pysynyt 20%:ssa kuten pitäisikin. Viikolla 34 vauva oli n. 2096 grammaa ja nyt viikolla 36 koko oli n. 2480 grammaa. Pieni mutta täysin normaalisti kasvanut parissa viikossa. Odotuspainoarvo on juuri 3kg kuten tyttärenikin kanssa. Helpotuksen huokaus oli valtava. Synnytyslääkärihän jo pelotteli mahan mittauksen jälkeen, että jos mitään epänormaalia löydettäisiin synnytys käynnistettäisiin. Onneksi pieni saa vielä rauhassa kasvaa muutaman viikon. Säikähdyksellä siis tällä kertaa selvittiin.

Täytyy tosin ylistää Australian sairaanhoitoa jälleen kerran. Siitä hetkestä, kun synnytyslääkäri huolestui meni alle 2 tuntia ja kaikki erityistutkimukset oli tehty välittömästi. Minut otettiin raskauspäiväpolille sydänkäyriin heti ja laitettiin jonon ohi kasvu-ultraan listan ensimmäiseksi potilaaksi. Uskomatonta! En voi siis muuta sanoa kuin, että tunnen olevani niin hyvissä käsissä, vaikka ongelmia ilmenisi. Lääkärit ja kätilöt ovat ihania niin lämpimiä ja osaavat sanoa juuri oikeat lohdun sanat. Kaikkensa he tekevät ja niin nopeasti ja asiantuntevasti kuin mahdollista! Parasta on täällä se, että jokainen on natiivi aussi tai englanninkielinen, joten kommunikaatiovaikeuksia ei ole toisin kuin aikanaan Lontoossa osa kätilöistä puhui englantia niin huonosti, että pelotti.

Nyt sitten kolmisen viikkoa jäljellä laskettuun aikaan ja ensi viikolla on jo täysi raskaus 37 viikkoa. Hurjaa. Aika on mennyt niin nopeasti. Harjoitussupistuksia tulee paljon aivan kuten edellisenkin kanssa, joten epäilen, että tuskin yliajalle menee. Vauva on myös laskeutunut jo alas ,joten tässä voi tapahtua mitä vaan milloin vaan. Keskiviikon episodin jälkeen sitä vain toivoo, että kaikki menisi hyvin. Raskaudet ovat erittäin stressaavia niin henkisesti kuin fyysisesti eikä stressi vähene vaikka sen olisi läpikäynyt aiemmin. Aina ilmenee uutta stressattavaa vaikkei haluaisi kuten keskiviikkoinen säikähdys osoitti. Naiset ovat kyllä superihmisiä eikö! Nyt keskityn rentoutumiseen, sekä romaanien ja muun kehittävän kirjallisuuden lukemiseen. Se on paras tapa viedä ajatukset pois edessä olevasta koitoksesta.

IMG_20160824_141637

IMG_20160824_141719

IMG_20160824_141730