Slow life, good life?

Tovi on taas vierähtänyt viime postauksesta. Äitiyslomalla on ollut vaan aika ihanaa. Sellainen spesiaaliside minulla on tuohon pikkumieheen. Parin viikon päästähän palaan töihin -jaiks! Oltiin myös lomalla Queenslandissa katsastamassa uusi oma talomme -jonka näin ensimmäistä kertaa- kaupathan teimme etänä, vain mieheni näki talon livenä. Häntä siis jännitti tykkäisinkö, tietenkin tykkäsin. Aivan ihana oma koti. Neljä huonetta, kaksi loungea, keittiö, kaksi kylppäriä, joista toinen ensuite sekä uima-allas. Todellinen Australian unelma kansallispuiston kupeessa. Luultavasti siis saamme niin hyviä kuin pahoja vierailijoita, siis niin kenguruita kuin käärmeitä hehe! Olisin halunnut jäädä sinne ihan heti, niin ihana tuo talo oli.

IMG_20170320_134143

Kuten postauksen otsikko toteaa yhden jutun huomasin itsestäni lomalla ollessa. Olen liian suurkaupungistunut. Minulla on kiire koko ajan. Tätä elämä Lontoossa melkein 5 vuotta teetti ja sitten Melbourne, joka ei sekään mikään rauhallinen ole. Melbournen autokuskit ovat kamalimpia maailmassa, niin agressiivisia ja säännöistä ei välitetä tippaakaan. Muutenkin on kiire ja ruuhka aina. Sellainen valaistumiskokemus tuli, kun menin yksin ruokakauppaan lomalla. Kävelin valonnopeudella hyllyltä hyllylle, kahmin kainaloihin tarvittavat, painuin kassalle ja harmistelin mielessäni, kun oli jonoa. Aloin katsella ympärille, kun muut kävelevät leppoisasti, hengailevat hyllyillä, odottelevat kassalla katsomatta kelloaan. Jestas, tälläiseksikö olen tullut ajattelin. Queenslanderit ovat tunnettuja rauhallisesta rytmistä ja rennosta elämänasenteestaan, siellä on vielä se todellinen aussihenki ”no hurry, no worries”.

IMG_20170318_175806

Sanoin miehelleni, kun pääsin kotiin, että tästä on tultava loppu ja meidän täytyy keskittyä hidastamaan elämäämme. Rakastan sitä, että tehdään paljon, mutta se on eri asia kuin kiire. Tietysti elämme niin kutsuttuja ruuhkavuosia, mutta se ei tarkoita jatkuvaa kiirettä, pikemminkin vain sitä, että tekemistä riittää. Juttelin asiasta viikonloppuna ystäväni kanssa ja hän totesi, että jo useita vuosia takaperin ennen kuin slow life liike syntyi yksi hänen pomoistaan totesi, että liian usein, kun ihmisiltä kysytään mitä kuuluu vastaukseksi tulee ”ollut aika kiirettä”.  Tämä samainen pomo oli herättänyt kysymyksen ”milloin kiireydestä tuli sosiaalisesti hyväksyttävä vastaus, kun kysytään kuulumisia!”. Niin totta eikö? Itse huomaan vastaavani tuohon kysymykseen aivan liian usein, oikeastaan aina ”huh ollut kiire”.

IMG_20170318_093710

Ehkä minulla nyt kolmen kympin rikkouduttua on alkanut sellainen oman elämän kyseenalaistaminen. Ihailen niin ihmisiä, jotka eivät hötkyile ja joilla ei ole aina tuli hännän alla. Tuskinpa koskaan tulen olemaan rauhallinen, hidas tai täysin rento, onhan luonteeni pikemminkin spontaani, temperamenttinen ja menevä, mutta voisin pienen annoksen tuota slow lifea ottaa elämääni. Ehkä tulevaisuus Queenslandissa opettaa. Ehkä alan edes kävellä hitaammin tai vain pysähtyä katselemaan ympärille kellon sijaan.

IMG_20170319_180201

Mikään ei suoraan sanottuna ollut ihanampaa kuin kävellä aamu ja iltakävelyt rannalla lomallamme Aussien kultarannikolla. Siis se tyynen valtameren tuoksu, lämmin henkäilevä tuuli, pehmeimmistä pehmein hiekka jalkojen alla ja vaan rauhoittava horisontti ja silmänkantamattomiin ulottuvat hiekkarannat ovat jotakin niin ainutlaatuisia. Siellä mieli lepää ja niin ruumiskin. Olisinpa voinut purkittaa nuo hetket.

Sosiaalinen media ei-coolia ja teknologiakauhistus?

Kun Facebookin valtakausi alkoi oli coolia päivittää statuksia joka sekunti. Jopa äidit, isät, mummit, papat ja kummin kaimat liittyivät Naamakirjaan, koska se oli coolia. Sitten tuli Instagram. Google+ yritti kilpailla omalla vaihtoehdollaan. Tietenkin siinä sivussa Twitter sekä LinkedIn vain kasvoivat. Viimeisimpänä villityksenä tuli Snapchat.

Nyt huomaa ympärillä selkeän muutoksen ja ääripään, on tavallaan coolia olla kriittinen tai vihamielinen sosiaalista mediaa ja teknologiaa kohtaan. On coolia, ettei jaa yksityisyyttään internetissä vaan astuu sen ulkopuolelle. Deletoidaan Naamkirjan tili ja sitte elvytetään se takaisin, sitten deletoidaan puolet kavereista ja sitten taas lisätään osa takas, ei liitytä Instagramiin, boikotoidaan Snpachattia, suojataan profiilit. Ihan kuin kamppailua huonossa suhteessa kumppanin kanssa, bänät ja takasin yhteen ja taas erilleen.

Itse teknologian parissa työskentelevänä promoan paljon erilaisia teknologiaratkaisuja sekä pilvipalveluita. Itse bloggaan lähes päivittäin. Olen myös ahkera blogien seuraaja, päivitän yhä Naamakirjaa niin ei-coolia kuin se joidenkin mielestä on, olen Instagramissa -itse asiassa kahdella eri tilillä-, seuraan Twitteristä ja LinkedInistä oman alani kuumimpia uutisia ja linkkejä pysyäkseni ajan hermoilla päivittäin. Olen se kamala äiti, joka ottaa kuvan lapsestaan kesken herkän hetken eikä huomio lastaan sinä sekuntina, kun  postaa sen Instaan ja Naamaan!

IMG_20151217_141945

Tuntuu, että vihamielisyydessä on kaksi kuppikuntaa. Ne, jotka taistelevat teknologian läsnäoloa vastaan ja haluavat kännykät pois ja huomion ihmisiin, koska viimeisin tutkimus sanoo, että on pahasta olla kännykässä, kun on ihmisiä ympärillä. Sitte on se kuppikunta, joka ehkä vihaa sosiaalista mediaa kateussyistä. Onhan se kateellisen ihmisen kauhistus, kun jonkun Instatili tai blogi on täynnä mitä upeimpia kuvia paratiisilomista, postauksia merkkilaukuista ja vaatteista mallina bloggaaja täydellisine hiuksineen. Tästähän on kirjoitettu mediassa jo paljon.

IMG_20151205_131241-2

Melbourne

Itseni on ollut jotenkin vaikea ymmärtää tätä vihamielisyyttä tai kritiikkiä. Ehkä päällimmäisenä siksi, etten koe kykyni olla läsnä kärsivän. Tarvitsen aikaa itsekseni ja jos en bloggaisi, selaisi Intagramia tai lukisi blogeja vetäytyisin muin keinoin, luultavasti kirjoittamaan päiväkirjaa tai kutomaan. Sosiaalisen median aiheuttamaa kateutta tai ahdistusta en myöskään oikein ole ymmärtänyt, sillä en ole koskaan tuntenut kateutta ketään tai mitään kohtaan. Tiedän, kuulostaa ehkä tekopyhältä, mutten vain syystä tai toisesta ole koskaan halunnut kenenkään omaa elämää, kroppaa, omaisuutta tai puolisoa, vain juuri omani. (Edes jotakin vanhempieni kasvatuksessa siis meni superisti nappiin tässä heh.) Lisäksi en ole koskaan ollut mitenkään yksityisyyttäni suojeleva persoona, jos olisin tuskin pitäisin tätä blogia. Haluan heittää itseni likoon sellaisena kuin olen, ota tai jätä, inhoa tai tykkää.

IMG_20151107_091230

Sosiaalinen media näyttää toimivan kuin mikä tahansa addiktio, liika on liika, jotkut eivät hallitse mikä on kohtuullinen määrä saati näe milloin haittavaikutukset ilmenevät itsessä tai ympärillä.  Itse olen pieneltä Suomen paikkakunnalta kotoisin ja minusta on ihana seurata mitä omat alakoulun ja yläasteen luokkakaverit tekevät nykyään. Kaveripiirini on myös pirstoutunut melkoisen ympäri maailmaa ja näin ruuhkavuosien aikaan on kaiken kiireen keskellä vaikeaa löytää aikaa yksittäisiin viesteihin niin paljon kuin niitä suosinkin. On siis mitä arvokkainta seurata mitä ystävät ympäri maailmaa puuhailevat kuvin Naamassa ja Instassa. Tuntuu, etten missaa ihan niin paljon ollessani toisaalla. Parasta on Whatsup, jossa voi luoda ryhmiä ja viestittää kaikille kaveriporukan tai perheen jäsenille. Hauskimpia ovat viestit siskoni ja veljeni kanssa, kun ääniviestein mölisemme toisillemme jotakin päätöntä.

Ehkä arvostan tätä kaikkea niin paljon, sillä olen hyvin kaukana kotoa. Mieheni mummi saapui Britanniasta Australiaan hyvin nuorena ja meni kotiinsa Lontooseen ensimmäisen kerran yli 20 vuoden jälkeen. Puhelimella soittaminen oli liian kallista, kirjeet kestivät pitkään, sähkeet olivat ainoa pikainen keino ottaa yhteyttä. Muutto Australiaan oli tuolloin kuin katoaminen oman perheensä elämästä.

IMG_20160305_121005

Vanha sähketoimisto Beechworthissa Victoriassa.

Minusta on ihanaa elää aikakaudella, jolloin etäisyydet tuskin merkitsevät. Minulle sosiaalinen media ja teknologia on helpotus ei ahdistus. Jos ei kiinnosta olla online painan nappia ja suljen kännykän. Elämä jatkuu niinkuin ennenkin.

IMG_20160307_094808 (1)

Canberra Suomen Suurlähetystö

Sosiaalista päivänjatkoa missä ikinä sitä vietättekin!

Ajatuksia Onnellisuudesta

Lapsena oli jotenkin helppo olla onnellinen. Äitini kertoo minun usein sanoneen, että minulla oli ”riemukas olo”. Aloin miettiä onnellisuutta, kun viime viikonloppuna yllättäen kolmivuotiasta tyttäreni totesi ”olen onnellinen”. Vastasin, että ”sepä ihanaa vai onnellinen” ja tyttäreni jatkoi lausetta sanoen ”äiti on onnellinen”. Totta, olen onnellinen tajusin. Lapsihan huomaa tällaiset pienet asiat hyvin herkästi ja aistii vanhempiensa mielentilat joskus paremmin kuin he itse.

IMG_20160313_113509

Mistä tuo onnellisuuden tunne sitte tulee ja mitä se on. Ranskan vaihto-oppilas vuoteni jälkeen olin levoton sielu. Kotiin Suomeen palattuani haikailin vain paluusta Ranskaan tai ylipäänsä matkustelusta ympäriinsä. En ollut jotenkin tyytyväinen Suomessa. Kun tapasin nykyisen mieheni ja asuimme Suomessa me molemmat haikailimme muualle milloin Sveitsiin, milloin Ranskaan, Britteihin tai Australiaan. Muutettuamme Lontooseen ei tuo levottomuus meistä kummastakaan kadonnut ja yhä kaipailimme aina jonnekin muualle missä olimme. Usein puhuimmekin siitä miksi aina haikailemme muualle vaikka kaikki on todella hyvin. Minussa tuo levottomuus oli Suomessa kaipuuta muualle ja muualla ollessa kaipuuta takaisin kotiin Suomeen. Irrationaalista, mutta niin totta. Nyt jälkikäteen ajattelen, että tuo haikailu ja kaipuu jostakin oli ei niinkään onnettomuuden tunnetta vaan toisin päin, emme kokeneet täyttä onnellisuuden tunnetta päivittäin. Syytä tähän on vaikea määrittää, sillä kaikki oli niin hyvin kuin olisi voinut kuvitella, ei itse asiassa kovinkaan toisin kuin nyt. Alettuamme puhua muutosta Australiaan puhuimme myös jälleen tästä meissä molemmissa asuvasta levottomuudesta. Kai me molemmat tiedostimme, että oli riski, että muuttaisimme Ausseihin, toiselle puolelle maailmaa ja yhä kaipaisimme toisaalle ja pakkaisimme pienen kotimme jälleen muutaman vuoden päästä.

IMG_20160207_122924

Toisin kävi, kohta puolitoista vuotta on vierähtänyt täällä. Ensimmäistä kertaa tuo levottomuus on poissa meistä molemmista ja juuri täällä juuri nyt on hyvä olla. Aamuisin on hyvä olla, illalla voi mennä levollisena nukkumaan, päivisin hymyilyttää pienetkin asiat. Eniten tunnen kiitollisuutta. Kiitollisuutta olla tässä maassa, ihanien ihmisten ympärillä pienen perheeni kanssa. Onnellisuus ainakin minulle on tuon minussa asuneen levottomuuden ja muualle kaipuun poissaoloa, kykyä elää tässä hetkessä juuri nyt kiitollisena kaikesta mitä minulla on.

IMG_20160117_182338

Useana aamuna viimeisen puolen vuoden aikana olen kävellyt töihin ja kokenut tuon lapsena kokemani ”riemukkaan” tunteen jälleen. On tehnyt mieli tekstata omalle äidille.

Tämä äiti on onnellinen, riemukas, juuri täällä, juuri nyt.

IMG_20160126_113001

Onnellista ja riemukasta päivänjatkoa!

Lapsiperheen Arkea Ausseissa Osa 2: Odottavien äitien terveydenhoito

Synnytin ensimmäisen lapseni Lontoossa, Briteissä, joten minulla ei ole kokemusta Suomen odottavien äitien terveydenhuollosta. Britanniassa NHS eli julkinen puoli on täysin ilmainen alusta loppuun saakka. Positiivisen raskaustestin jälkeen hakeudutaan lähimmälle GP:lle ekalle käynnille ja tämän jälkeen nainen valitsee lähistöltään julkisen sairaalan ja soittaa järjestääkseen ensimmäisen kätilön tapaamisen. Raskaana oleva nainen otetaan heti potilaaksi ja siitä eteenpäin käydään sairaalassa säännöllisesti niin ultrissa kuin kätilön tapaamisissa. Synnytysostastoja on kaksi, kätilöjohtoinen naisille, jotka luokitellaan alhaiseen riskiryhmään. Toinen synnytysosasto on synnytyslääkärijohtoinen, jonne ohjataan naiset, jotka syystä tai toisesta kuuluvat riskisynnyttäjiin. Synntyksen jälkeen nainen lähetetään kotiin n. 12h kuluessa, joskus pystyään sairaalassa pidempään mikäli vastasyntynyt tai äiti tarvitsee tarkkailua tai äiti joutui sektioon.  Synnytyksen jälkeen kätilö käy kotivisiiteillä punnitsemassa ja tarkastamassa lasta kunnes kätilö kokee, ettei tarkkailua enää tarvita. Hoito on hyvin vaihtelevan tasoista ja joka käynnillä tapaa eri kätilön. Homma hoitui, mutta luottamusta se ei herättänyt ainakaan minussa. Suurin ongelma oli natiivi englanninkielisten työntekijöiden puuttuminen. Aina sai jännittää ymmärsiköhän kätilö oikein…Naiset voivat valita myös yksityisen puolen Britanniassa mutta kustannukset ovat 10 000 puntaa eli 15 tuhatta euroa koko hoidon ajalta eli melko hintavaa. Omassa tuttavapiirissäni yksikään ei käyttänyt yksityistä mikä kertoo sen suosion olevan rajattu.

Täällä Ausseissa systeemi on hyvin erilainen. Naisen on tietoisesti valittava yksityinen vai julkinen puoli raskaudenajan ja synnytyksen hoidossa. Usein tätä mietitään jo lapsen suunnittelun/toivomisen vaiheessa, sillä raskausturvaan vakuutuksissa on 12kk odotusaika eli naisen tulee maksaa vakuutusta 12kk ennen kuin voi hakea korvausta vakuutuksesta raskaudenhoitoon liittyen. Itse olen terveysvakuutusyrityksessä töissä, minulla oli yksityinen raskausturva ja olematon raskausturvan odotusaika työsyhde-etuna, mutta päätin kaikesta huolimatta olla käyttämättä sitä. Omalla kohdallani siihen on muutama selkeä syy. Ensinnäkin luotan enemmän julkiseen puoleen mikäli komplikaatioita ilmenee. Riski on, että nainen valitsee yksityisen sairaalan ja kaiken mennessä odottamattomasti joko oman tai vastasyntyneen kohdalla kustannukset nousevat kattoon (kymmeniin tuhansiin) ja siirto julkisille tapahtuu joka tapauksessa. Kaikki vaikeat tapaukset siirrettään julkiselle poikkeuksetta. Toiseksi omavastuu jopa sairasvakuutuksen kanssa oppikirjan mukaisessa synnytyksessä ja raskaudenajan hoidossa nousee n. 6000-7000 dollariin eli 4000-5000 euroon. Synnytyskulut ovat n. 4000 euroa ja sen lisäksi ultrat nainen maksaa itse. Kolmanneksi en ole ensisynnyttäjä enkä kaipaa luksusta. Minulla on jo yksi lapsi ja näin ollen 5-7 yötä luksusmajoituksessa hotellissa kätilön hoidossa kuten useat yksityiset sairaalat tarjoavat ei tuntunut oikealta ratkaisulta. Tiedän haluavani päästä kotiin pian synnytyksen jälkeen mikäli kaikki menee hyvin. Neljänneksi, yksityislääkärin lapsena minulla on varauksellinen suhtautuminen yksityiseen terveydenhoitoon. Koen sen olevan loistava vaihtoehto esimerkiksi ortopedisissa operaatioissa ja suunnitelluissa operaatioissa, mutta synnytyksen kohdalla joka on aina yllättävää ja riskialtista koen toisin. Lisäksi en tykkää ajatuksesta lääkäreistä vain palveluntarjoajina, jotka tekevät mitä vain asiakasta miellyttääkseen, minä toivon lääkäriltä vain pätevää ja asiantuntevaa hoitoa luksuksesta viis.

Mikäli siis Ausseissa valitsee julkisen puolen kuten minä, positiivisen raskaustestin jälkeen hakeudutaan GP:n vastaanototolle. Useimmat GP:t Melbournen keskustassa maksavat 50-70 dollaria  eli 30-45 euroa per käynti. Medicare -Aussien julkinen terveydenhoitolaitos- hyvittää Kelan tavoin osan kustannuksista ja omavastuuksi jää noin 25 euroa per käynti. GP seuraa raskautta n. raskausviikolle 20 saakka kunnes sairaala ottaa potilaaksi. Omassa tapauksessani, sillä minulla on periytyvä veritulppariski, minut otettiin sairaalan potilaaksi välittömästi ja GP näkee minua todennäköisesti hyvin vähän koko raskauden ajan.

Ultrat nainen maksaa täällä  Ausseissa itse ennen 20 raskausviikkoa mikä on käytännössä kaksi ultraa (8rvk ja 12-14 rvk). Ultrat maksavat n. 250 euroa ja Medicare hyvittää vain 40 euroa per ultra. Vähätuloisille omavastuu jää hyvin pieneksi, mutta keski ja hyvätuloiset maksavat huomattavasti suuremman summan itse. Lisäksi Ausseissa suositellaan nyt uutta vapaavalintaista NIPS testiä Down syndrooman selvittämiseksi raskausviikolla 10. Tämä testi on omakustanteinen. Ilman Medicare hyvitystä sen hinnaksi tulee 270 euroa. Kaiken kaikkiaan nainen siis maksaa n. 1000 euroa (2-3 ultraa ja NIPS testi plus 3-4 GP käyntiä) ennen 20 rvk:a julkisellakin puolella. Julkinen ei siis ole täysin ilmaista. Raskasviikon 20 jälkeen, jolloin nainen otetaan virallisesti sairaalan potilaaksi hoito on täysin ilmaista. Itselläni on ensimmäinen kätilökäynti ensi viikolla, joten kätilöista en vielä osaa kommentoida. Haluan kuitenkin ylistää kuinka vaivatonta hoito tähän saakka on ollut.

Olen sikäli onnekas, että aluesairaalani on Royal Womens, joka on Victorian osavaltion paras julkinen naisten sairaala. Sekä NIPS testi että 14 rvk ultra tehtiin siellä. Jokainen hoitajista puhui täydellistä englantia. Ultrat täällä tekee synnytys/sisätautilääkäri, joka on erikoistunut raskausultriin. Ratkaisevia ultria ei siis tee ultrahoitaja. Jonotusta ei sairaalassa kummallakaan kerralla ollut ja kaikki hoitui kuin rasvattu. Lisäksi sairaala on sisältä upouusi ja niin siisti. Ehkä vertauskohtani on University College Hospital Lontoossa, joka oli hyvästä maineestaan huolimatta hyvin epäsiisti ja kaoottinen. Olen ollut suunnattoman tyytyväinen hoitoon tähän saakka. Minulla on ihana GP, vanhempi aussirouva, joka on onnekseni myös Royal Womensin luottolääkärilistalla. Minulle oli yllätys, että ultrat maksetaan täällä itse, mutta toisaalta järjestelmä on suunniteltu siten, että vähätuloisilla omavastuu on olematon. Ilolla siis maksan enemmän, jos vähätuloiset saavat ultrat ilmaiseksi, minusta tämä systeemi on hyvin reilu.

royal womens

Minusta on hyvin mielenkiintoista vertailla eri järjestelmiä ja mielenkiinnolla odotan millaista hoito on alusta loppuun. Tähän saakka minulla ei ole kuin positiivista sanottavaa Australian terveydenhoitojärjestelmästä raskauden ajan hoidon lisäksi. Lisäksi kaikki tuntemani naiset, jotka ovat synnyttäneet julkisella täällä -suomalaiset ystävät mukaan lukien- ovat ylistäneet julkisen puolen loistavaksi. Eräs suomalainen tuttuni, joka synnytti toisen lapsensa Suomessa toisen Ausseissa totesi, että valitsisi näistä kahdesta Aussit uudelleen. Ihanaa siis kuulla tälläistä palautetta jo tässä vaiheessa onhan tämä jännittävää aikaa. Olisi mielenkiintoista kuulla millaista hoito on muissa maissa, mielestäni raskaana olevien naisten ja lasten terveydenhoito kertoo paljon järjestelmän toimivuudesta.

thumb_IMAG0370_1024

Vauvauutisia ja Australian Lapsiperhearkea Osa 1: Kalliit Päiväkodit

Osa on varmasti jo sosiaalisessa mediassa huomannutkin, mutta odotamme toista lasta saapuvaksi syyskuussa tänä vuonna! Kaikki on mennyt toistaiseksi mukavasti ja itse asiassa enteilinkin sukupuolen heti oireiden perusteella. Oikeassa olin.

baby toes

Halusimme odottaa, että tyttäremme on reilun kolmivuotias, en ole niitä naisia, jotka jaksavat lapsiperhearkea kahden vaippaikäisen kanssa. Tyttäremme on nyt jo hyvin itsenäinen, poissa vaipoista, ruokailee itse, nukkuu lähes joka yön putkeen omassa sängyssään, puuhailee itsekseen ja on kaiken kaikkiaan vain päivänsäde. Tuntui juuri sopivalta ajalta järisyttää helppoa arkea heh!

Ajattelin kirjoittaa sarjan postauksia Australian lapsiperheen elämään liittyen ensin päivähoidosta Australiassa,  sitten julkisesta äitien ja lasten sairaanhoidosta sekä viimeiseksi äitiysturvasta täällä valtameren tuolla puolen. Tässä sarjan ensimmäisessä postauksessa kuvailen hieman päivähoitoa Australiassa, sillä se on meille hyvin ajankohtainen kysymys.

Perhesuunnittelu Australiassa on kovin erilaista verrattuna Suomeen. Päivähoitokustannukset ovat korkeat. Meidän tapauksessamme Melbournen ydinkeskustassa päivähinta päiväkodissa on 135 dollaria eli 91 euroa päivältä. Päiväkodista maksetaan n. 50 viikkoa vuodessa, jolloin vuosikustannukset nousevat 23 000 euroon (n. 34 000 dollariin). Australian sosiaalijärjestelmä Centrelink tukee lasta kohden maksimissaan 7500 dollaria vuodessa 15 000 dollariin saakka eli omaksi maksettavaksi jää n. 17 900 euroa vuodessa (n.34000-7500 dollaria) . Tämä tarkoittaa n.1500e kuussa per lapsi (n.2200 dollaria). Meistä tämä tuntui halvalta Lontoon jälkeen, jossa maksoimme nannysta 420 puntaa viikossa (yli 500euroa viikossa) eli reilut 2000 euroa kuukaudessa ilman mitään avustusta. Tosiasia kuitenkin on, että jos täällä Australiassa on kaksi lasta päivähoidossa maksaa se kaksi kertaa tuon summan, jolloin kuukausi kustannukset nousevat 3000 euroon kuussa (4400 dollaria/kk). Tämä alkaa olla jo huomattava menoerä lapsiperheelle ja siitä syystä monet aussinaiset jäävät kotiin tai  työskentelevät vain 3 päivää viikossa, jolloin sosiaalietuutena saatu maksimituki kattaa melkein päivähoidon hinnan. Osa puolestaan yrittää ajoittaa toisen lapsen siten, että esikoinen olisi jo kinderissa tai pre-schoolissa, jolloin kustannukset edes toisen lapsen kohdalla hieman laskevat. Ongelmaksi tulevat kuitenkin päivien pituus ja koululomat. Kinderissä tarjotaan vain 20 tuntia viikossa ja seurataan koulun lomia, joten täyttä päivää tekevät vanhemmat joutuvat silti maksamaan lisää ekstratunneista ja tekemään erityisjärjestelyjä koululomien ajaksi, jolloin kustannukset nousevat jälleen.

Australiassa kuten Britanniassa tämä johtaa kahteen pääleiriin: naiset jäävät kotiäideiksi tai tekevät vain maksimissaan 3 päivää viikossa. Kolmas leiri, täyttä työpäivää tekevät pienten lasten äidit ovat hyvin harvassa (itselläni ei ole lähipiirissä yhtäkään paitsi suomalaiset naiset täällä!).  Itse en haluaisi kuulua kumpaankaan kahdesta pääleiristä, koska väistämättä oma urani kärsii, jos jään pitkäksi aikaa kotiin tai vähennän työpäivien määrää viikossa. Lisäksi rakastan työtäni niin kovasti, että toivon voivani tehdä täyttä päivää tulevaisuudessakin. Tästä leiriytymisestä on seurannut Australiassa paljon sukupuolten välistä epätasa-arvoa, joka suomalaiselle naiselle näyttää hyvin vanhanaikaiselta ja epäreilulta. Muutoksen aikoja eletään ja muun muassa suuri ANZ pankki kampanjoi naisten palkkaamisen ja naisten oikeuksien puolesta työelämässä. Katso vaikuttava ANZ #equalfuture mainos. Mainosteksti tylysti toteaa ”Girls start off so far ahead but the system’s not designed for women to succeed. Let’s create the system that is.”

Suomalaiselle tämä keskustelu on hyvin vieras. Tuntuu usein, että Suomessa lapsia toivotaan ja tulee, niitä ei suunnitella. Täällä kuten Britanniassa perhesuunnittelu on tärkeää, muuten kustannukset tai vaikutukset omaan uraan saattavat olla hyvinkin turmiolliset. Huomaamattani minusta tuli jo Lontoo-aikana varsin feministi, jollaiseksi en aiemmin itseäni tunnustanut. Nyt huomaan sen vain vahvistuvan, kun huomaan miten naiset luopuvat täällä monista asioista tilanteen pakosta. Paljon mietittävää.

Päiväkodit ovat kyllä ihania täällä Australiassa ja paljon varaa valita. Laitoimme tyttäremme Reggio Emilia opetusmetodia käyttävään päiväkotiin. Tämä metodi on hieman Montessorin kaltainen. Korostaa taidetta ja musiikkia osana oppimista. Kaikki lelut ja tarvikkeet on valmistettu luonnon materiaaleista. Oppiminen tapahtuu lasten tahdissa ja erityishuomio kohdistuu lapsen vahvuuksiin ja niiden kautta pyritään kehittämään ja opettamaan lisää, sillä tällöin lapsi omaksuu oppimansa paremmin. Päiväkodissa on musiikkihuone, kirjasto, taide-alue, perhos ”pyhäkkö”, joka on pitkä joka kerroksen halki menevä lasitettu alue perhosille jne. Tässä muutamia ihastuttavia kuvia päiväkodista.

IMG_20151205_102639

Taidehuone

IMG_20151205_102009

Kirjasto

IMG_20151205_102129

Leikkialue

IMG_20151205_105920-2

Taidetta tarinoin

IMG_20151205_102541

Hyönteishuone

IMG_20151205_102325

Leikkialue/keittiö ja olohuone

IMG_20151205_104316

Ulkoleikkialue

Tyttäremme kehitys on mennyt huiman harppauksen eteenpäin tässä päiväkodissa ja opettajilta olemme saaneet palautetta, että hän turhautuu tällä hetkellä oman ikäistensä parissa ja hakeutuu vuotta vanhempien seuraan. Kielenkehityksessäkin hän harppasi hieman hitaasti kehittyneestä kaksikielisestä lapsesta melkeinpä vuoden omaa tasoaan edelle. Voin siis suositella Reggio Emilia päiväkotia sydämestäni ja tyytyväisenä kustannan päiväkodin hinnan. Opettajat ovat mahtavia, omassa keittiössä valmistettu ruoka herkullista ja aktiviteetit kerrassaan loistavia. Kukkarolle se käy, mutta voiko koulutuksesta ja lapsenhoidosta koskaan maksaa liikaa? Eikö se olen yksi tärkeimpiä investointeja lapsen tulevaisuuteen?

Viikonloppu Yarra Valleyssa ja muutamia ajatuksia ulkosuomalaisuudesta – Weekend in Yarra Valley

Päätin kirjoittaa vaihteeksi suomeksi. Tuntuu jotenkin siltä, että oma suomenkieli surkastuu täällä ulkomailla, sillä suurin osa suomenkielisestä kommunikaatiostani on lapsen kanssa, sanavarasto ja ilmaukset on hiukkasen hukassa. Joskus naurattaa, kun tapaan muita ulkosuomalaisia ja kun he kuulevat kuinka kauan olen ollut poissa, he kommentoivat, että ”onpas sun suomen kieli vielä hyvä..”mitä lie tarkoittaakaan..ei siltä usein itsestä tunnu.

On ikuisuus viime kirjoituksestani. Aika rientää. Täällä on kesä kohta ovella, lämpö kohoilee kohti kolmeakymppiä ja päivät ovat ihania! Ostettiin pyörät ja ollaan pyöräilty pitkin meren rantaa. Melbourne on kyllä mahtava elämän laadun näkökulmasta. Me ollaan ajeltu autolla melkein joka viikonloppu ympäri Melbournen lähialueita ja viinitiloja. Joka kerta kun mennään Yarra Valleyyn tai Mornington Peninsulaan ihailen maisemia niin suunnattomasti ja koen sellaista aitoa onnellisuutta, että  saan asua juuri täällä. Välillä on aivan kamalia koti-ikävän kohtauksia, ne tulee aalloissa, mutta sitte lohdutan itseäni, että päästään kohta jouluksi kotiin Suomeen ja näen kaikki rakkaat ihmiset. On tää kuulkaas vaan silti tosi rankkaa joskus olla ulkosuomalainen, etenkin lapsen kanssa. Sitä on vaikea selittää. Toisaalta on kamala ikävä kotiin mutta toisaalta tuntuu, että 6 vuotta (en tajua sitä itsekään viela – yli puoli vuosikymmentä!!!) muualla on vaan paljon ja joissain asioissa on vaan vieraantunu Suomesta melkoisesti. Joskus oikein mietin, että miltäs tuntuisi paluu. En osaa työsanavarastoa ollenkaan suomeksi. Suomen politiikasta olen ihan pihalla (vaikka koetankin lukea HS netistä..). Monissa asioissa on oma mieli muuttunut ja katsoo asioita todella toisesta perspektiivistä kuin Suomessa asuessa. Joskus on kuitenkin sellainen olo, että sielu lepäis Suomessa, kun saisi hengittää suomalaista kirpakkaa pakkasilmaa, puhua joka sekuntti omaa äidinkieltä, kehon stressitila olisi matalampi, kun ei joutuisi joka päivä ja sektunti pärjäämään lapsen kanssa ihan yksin (kaksin miehen kanssa) ja voisi vaan kuunnella sitä hiljaisuutta mitä talvipakkaset tuo tullessaan, tai vaan istua järven rannassa kesämökillä ja liottaa jalkoja viileässä vedessä ja rentoutua. Samalla kuitenkin pelottaa, että miten sitä taas tottuis moniin muihin asioihin, jotka on kovin toisin, ei olisi viinitiloja kivenheiton päässä (vaan Alko), ei olisi 2kk talvea (lue syksy) ja jatkuvaa aurinkoa, ei olisi kotimaisia avocadoja, mangoja, papaijoita tai banaaneja.. On se elämä sellaista valintojen vaihtokauppaa, eikö. Ja mikä sitte viime kädessä tekee onnelliseksi, se on vaikea kysymys.

Tällä hetkellä on kuintenkin todella hyvä olla, ja koti-ikävän kanssakin voi olla todella hyvä olla.  Tässä muutamia kuvia meidän viime viikonlopusta. Yllätin mieheni synttäri viikonlopulla Balgownie viinitilalla Yarra Valleyssa. Ollaan viimeksi oltu siellä juuri naimisiinmenon jälkeen, ihan yksi mun lemppari paikoista Yarra Valleyssa, mahtavaa kuohuviiniä tekevät. Illastettiin viinitilan  Rae’s ravintolassa, joka on arvioitu yhdeksi Yarra Valleyn parhaista ja sitä se onkin.

IMG_2118

Seuraavana päivänä olin järjestänyt viinimaistelun De Bortoli tilalla ja lounaan kavereidemme kanssa Locale ravintolassa De Bortoli tilalla (ylläri tämäkin).  Locale on yksi Yarra Valleyn parhaista Rae’s ravintolan lisäksi. Molemmat ravintolat olivat upeita ja koko viikonloppu aivan ihana. Yarra Valleyn hieman kukkulaiset maisemat, viinitilat silmän kantamattomiin ja se punainen Australialle ominainen auringonlasku olivat ihanaa vaihtelu arkeen.  Tyttäremmekin tykkäsi kovasti olla luonnon helmassa!

IMG_2095

IMG_2105

IMG_2107

IMG_2130

IMG_2133

PS. Mulla on muutama mahtava resepti, jotka haluan jakaa pian, toinen on minttusuklaa fudge (toffee) ja toinen on vege-pita, jotka on mun facebookissa seikkaillu jo. Pysykää kuulolla. Lupaan, ettei kestä kolmea kuukautta tällä kertaa!

—-

I wanted to write in Finnish this time. Summer is here in Melbourne soon. Here some photos of our amazing trip to Yarra Valley. My husband had a birthday so I surprised him with a weekend getaway at Balgownie Estate in Yarra Valley, we had dinner at Rae’s restaurant, wine tasting at De Bortoli and then a surprise catch up with our friends for lunch at Locale restaurant at De Bortoli Estate! Was amazing!  I cannot believe it is so long since I wrote the last post. I have been just terribly busy at work and then haven’t had much free time. Every weekend we have been driving somewhere and enjoying our new car and spring months. I have promised to myself to be better with blogging now, particularly as I have two great recipes to share and one knitting instruction (for those who interested).

New House, New Home

We have a new home! After the three months of gypsy life living from suitcases we have own home! Our container has arrived but it is waiting for the custom clearance. I wanted to give you a sneak peak to our place though…These pictures have been taken when the previous tenants were still in the house so all the stuff is theirs. Cannot wait to get my own furniture and Scandi style in. You get an idea about the place anyway. It is two stories, downstairs we have one bedroom, lounge with working fireplace (yay!), kitchen and covered terrace which is like an extra room. Upstairs we have two bedrooms and a huge bathroom that has a jacuzzi and shower. The location is amazing. It is in South Melbourne, near South Melbourne markets, 10 minutes walk from my work and 20 minutes walk from our daughter’s childcare and CBD. Being so we don’t have to use any public transport as we can walk almost everywhere.

   front

lounge

kitchen

back

bedroom

bathroom

I love the white wooden shutters in this place. There is so much storage too as we have a big attic (can put the ski gear there -great!). All the rooms have beautiful in-built cupboards with white in-built chest of drawers. There is an aircon in the lounge and in both of the upstairs bedrooms and we have ceiling fans in every room. The small french balcony in the master bedroom is cute too! The floorboards are beautiful polished wood and the renovation in this place has been done to the finest detail. I recently said to my husband what are Aussies doing differently from English, these houses are Victorian but they do not have squeaky floor boards neither squeaky stairs, the floors have been done so well and every corner is beautifully sealed. The renovation is pretty immaculate. Kitchen has fantastic appliances. My favourite is the two level dishwasher. It is so handy as you can do only half a load. Small joys in life!