Ensimmäinen viikko kotona ja imettäminen – The First Week at Home

Ensimmäinen viikko vastasyntyneen kanssa on vierähtänyt kotona. Kuinka erilaista kaikki onkaan toisella kertaa. Ensimmäisen kanssa olin jossain shokin ja kauhistuksen välitilassa ensimmäiset kuukaudet miettien minunko pitäisi huolehtia tästä nyytistä, pitää tämä pieni olento hengissä, kuinka? Nyt olen vain nautiskellut haleista, vauvantuoksusta ja ennen kaikkea imettämisestä.

img_20160924_142154

Imetys aiheuttaa paljon tunteita. Siihen liittyy syyllisyyttä, tuskaa, epäonnistumista, ahdistusta, vapaudenpuutetta ja kaikkea sitä sekaisin. Omalla kohdallani, ensimmäisen lapsen kanssa imetys lähti käyntiin vaivatta mutta allergioiden vuoksi luovutin 7kk jälkeen. Olen kokenut tuosta päätöksestä syyllisyyttä siitä saakka. Koin, että todella epäonnistuin. Luovutin sen vuoksi, että saisin syödä mitä vaan itse eli olin itsekäs. Pää oli hajota kun ei saanut syödä maitoa, munaa, pähkinöitä lähes mitään, en voinut juuri ulkona syödä koskaan…maitovarantokin alkoi heiketä, kun dieetti kaventui ja laihduin jo varsin alhaisesta painosta vielä lisää.

img_20161001_163516

Nyt toisen kanssa olinkin jo etukäteen päättänyt, että jos vain imetys lähtee vaivatta käyntiin en luovuta ja nautin joka halista ja jokaisesta syöttöhetkestä. Vaikka sitä välillä onkin olo, että on pikemminkin meijeri tai lypsylehmä on se minulle itselleni terapeuttinen kokemus. Naisen keho on ihmeellinen, että se todella tuottaa jotakin, jolla vauva pysyy hengissä. Lisäksi tyttäreni kanssa totesin jälkikäteen, että pullosirkus oli paljon kuluttavampi vaihtoehto kuin imetys ja kapea dieetti. Etenkin, kun matkustelimme paljon oli pullojen kanto, korvikkeen kanto ja pesu aivan kaameaa. Maiden vaihtuessa jouduimme myös totuttamaan tyttäremme uuteen korvikkeeseen..huh..jos minun ei tarvitse käydä tuota läpi uudelleen en aio.

img_20161002_120312

Ainoa syy miksi ehkä vaihtaisin imetyksen osittain imetykseen, osittain pulloon olisi töihin paluu 6kk jälkeen. En ole vielä päättänyt mitään paluustani, sillä on aivan liian aikaista sanoa mitään. Tiedän tosin, että he toivovat kovasti töissä, että palaisin mahdollisimman pian. Minä katselen nyt kuinka asiat etenevät, sillä haluan nauttia jokaisesta hetkestä, halista ja vauvan tuhinasta.

img_20160926_131708

Ensimmäinen viikko on sujunut hyvin. Vauva syö hyvin, on melko ahmatti, maitoa riittää. Pojallamme on kovin erilainen temperamentti kuin tyttärellämme, hän tuskin itkee pikemminkin vikisee, kun on nälkä. Hän on vain syönyt ja nukkunut ja valveilla ollessaan viihtyy sitterissä kuunnellen soivaa pehmolelua. Tyttäremme itki hysteerisesti alusta saakka niin vaippaa vaihtaessa kuin kylvettäessä ihan kuin joku olisi kiduttanut. Tyttäremme ei suostunut nukkumaan sängyssään lainkaan, halusi vain nukkua vatsaa vasten. Tämä poika viihtyy kapaloituna sängyssään. Yöt ovat sujuneet toistaiseksi hyvin syöttöjä noin 1.5-3h välein. Koska totuin tyttäremme kanssa rikkinäisiin öihin -oli kuukausia jolloin meillä heräiltiin joka 15min välein- nämä 1.5h-3h pätkät tuntuvat luksukselta! Viime yönä oli yksi yli 3h pätkä! Olo on siis toistaiseksi virkeä, mutta ennen kaikkea onnellinen ja kiitollinen tuosta pienestä ihmislapsesta. Järkyttävä nälkä päällä, sillä pikkukaveri syö koko ajan päiväsaikaan. Olenkin mättänyt hyvällä omallatunnolla valtavia määriä rasvaisia juustoja, jogurttia, pastaa, porkkanaa, jotta maito on täynnä ravinteita.

___

The first week at home has gone fast. Everything has been rolling nicely. The baby sleeps swaddled in his cot, breastfeeding is painless and he feeds well. Nights have been good too, he has woken up  every 1.5h-3h. It seems luxurious as with our daughter I got used to broken nights when she woke up every 15min and did not settle. This little boy likes to be swaddled, feeds and falls back to sleep in his own bed. His temperament seems to be very different from our daughter. The cries are quiet whinging and he only cries a bit when changing nappy. Our daughter used to scream hysterically about everything hunger, changing nappy, bathing, boredom..everything. Maybe it all feels different as we have gone this through once. This time I find it is so therapeutic and I truly enjoy the baby smell and cuddles. I enjoy the walks around Albert Park lake. Today we had a 1.5h walk and it was so lovely to walk properly without a big pregnancy belly. Every moment is precious and I am so thankful for this  little human being.

img_20161002_134312

Isäinpäivää, odotusta ja säikähdyksiä…

Tänään täällä Australiassa on isäinpäivä. Minä ja tyttäreni yllätettiin rakas mieheni itse askarrellulla kortilla sekä viinin ilmaajalla. Lahja oli hyvin mieleinen. Olen huonoin lahjanostaja ikinä mutta tällä kertaa meni nappiin. Mieheni silmät kiiluivat, kun hän rakensi ilmaajan eikä malta odottaa testata sitä tänään! Päädyin Vinturin ilmaajaan ständillä. Se on saanut hyvät arvostelut ja on esteettisesti kaunis. Ystävillämme on kyseinen ilmaaja ja olemme testanneet sitä useaan otteeseen ja on uskomatonta huomata kuinka viinin maku todella on erilainen. Tämä on myös hyvä laite lapsiperheeseen, jossa harvoin viinipullon avattua  on aikaa odotella, että se ilmoittuisi. Lisäksi lapsiperheessä viinilasi jää usein siihen yhteen lasiin, joten tämä ilmaaja, jolla saa lasin kerrallaan ilmattua on loistava ja käytännöllinen. Suosittelen.

ilmaaja

Tänään suunnitelmissa on mennä isäinpäivälounaalle lähistöllämme Albert Parkissa sijaitsevaan gastropubiin nimeltä Vincent. Se on loistava paikka. Lapsiystävällinen sekä ruoka on herkullista!

Tämä viikko on muuten ollut kovin stressaava. Olin keskiviikkona synnytyslääkärillä. Täällä Australiassahan neuvolan sijaan käydään synnytyslääkärillä joka kerta ja harvemmin  nähdään kätilöä. Näin ainakin omassa tapauksessani, sillä kuulun hieman normaalia korkeampaan riskiryhmään geneettisen veritulppariskin vuoksi. Tänä keskiviikkona rutiinikäynti muuttui stressaavaksi, sillä synnytyslääkärin mitattua mahani fundus mitan se oli 3cm vähemmän kuin Australian käyrien mukaan tulisi olla. Lääkäri oli huolissaan vauvan kasvusta. Olenhan itsekin huomannut, että vatsani on kovin pieni, ollut koko raskauden tosin eikä se suuri ollut edellisessäkään. Lisäksi painonnousuni on ollut varsin vähäistä mutta niin se oli edellisessäkin raskaudessa. Joka tapauksessa synnytyslääkäri huolestui, lähetti minut CTG:hen eli välittömään vauvan sydänkäyrän tarkkailuun, sitten extra ultraan, jossa tarkastettiin napanuoran ja istukan verenkierto. Viimeiseksi jouduin vielä yksityiskohtaiseen ylimääräiseen vauvan kasvu-ultraan, jossa kaikki jälleen mitattiin.

IMG_20160730_093324

Kyllä oli itku herkässä. Olin sairaalassa yksin enkä halunnut huolestuttaa miestäni, joten kaikki kauhuskenaariot vilisi mielessä siinä sydänkäyrässä maatessa. Sydänkäyrä ja verenkierto olivat normaalit. Itku siinä viimein kyllä tuli ja kätilöt rauhoittelivat parhaansa mukaan. Toistelivat vaan, että pienet ihmiset saavat pieniä lapsia ja niinhän se on. Ongelmahan nykyään on se, että ihmiset saavat ylisuuria lapsia eivätkä pysty synnyttämään niitä normaalisti. Etenkin täällä Australissa huomaa odotushuoneessa kuinka huolestuttavan ylilihavia ja suuria odottavat äidit ovat.

Kasvu-ultra oli myös täysin normaali. Edellisessä ultrassahan vauva oli pudonnut 40%:sta 20%:iin mutta nyt vauva oli pysynyt 20%:ssa kuten pitäisikin. Viikolla 34 vauva oli n. 2096 grammaa ja nyt viikolla 36 koko oli n. 2480 grammaa. Pieni mutta täysin normaalisti kasvanut parissa viikossa. Odotuspainoarvo on juuri 3kg kuten tyttärenikin kanssa. Helpotuksen huokaus oli valtava. Synnytyslääkärihän jo pelotteli mahan mittauksen jälkeen, että jos mitään epänormaalia löydettäisiin synnytys käynnistettäisiin. Onneksi pieni saa vielä rauhassa kasvaa muutaman viikon. Säikähdyksellä siis tällä kertaa selvittiin.

Täytyy tosin ylistää Australian sairaanhoitoa jälleen kerran. Siitä hetkestä, kun synnytyslääkäri huolestui meni alle 2 tuntia ja kaikki erityistutkimukset oli tehty välittömästi. Minut otettiin raskauspäiväpolille sydänkäyriin heti ja laitettiin jonon ohi kasvu-ultraan listan ensimmäiseksi potilaaksi. Uskomatonta! En voi siis muuta sanoa kuin, että tunnen olevani niin hyvissä käsissä, vaikka ongelmia ilmenisi. Lääkärit ja kätilöt ovat ihania niin lämpimiä ja osaavat sanoa juuri oikeat lohdun sanat. Kaikkensa he tekevät ja niin nopeasti ja asiantuntevasti kuin mahdollista! Parasta on täällä se, että jokainen on natiivi aussi tai englanninkielinen, joten kommunikaatiovaikeuksia ei ole toisin kuin aikanaan Lontoossa osa kätilöistä puhui englantia niin huonosti, että pelotti.

Nyt sitten kolmisen viikkoa jäljellä laskettuun aikaan ja ensi viikolla on jo täysi raskaus 37 viikkoa. Hurjaa. Aika on mennyt niin nopeasti. Harjoitussupistuksia tulee paljon aivan kuten edellisenkin kanssa, joten epäilen, että tuskin yliajalle menee. Vauva on myös laskeutunut jo alas ,joten tässä voi tapahtua mitä vaan milloin vaan. Keskiviikon episodin jälkeen sitä vain toivoo, että kaikki menisi hyvin. Raskaudet ovat erittäin stressaavia niin henkisesti kuin fyysisesti eikä stressi vähene vaikka sen olisi läpikäynyt aiemmin. Aina ilmenee uutta stressattavaa vaikkei haluaisi kuten keskiviikkoinen säikähdys osoitti. Naiset ovat kyllä superihmisiä eikö! Nyt keskityn rentoutumiseen, sekä romaanien ja muun kehittävän kirjallisuuden lukemiseen. Se on paras tapa viedä ajatukset pois edessä olevasta koitoksesta.

IMG_20160824_141637

IMG_20160824_141719

IMG_20160824_141730